Sanovat sitä vapuksi, kyselevät kuinka aion sen viettää.
Minä kutsun sitä tavalliseksi päiväksi, muiden tavallisten päivien seassa, enkä tiedä miksi sitä pitäisi sen kummemmin viettää.
Sellaisia me olemme, tahdomme juhlaa arjen keskelle.
Mutta voihan sitä juhlia ihan tavallisena lauantaina, ilman että viettää vappua tai juhannusta.
Vappusimaa voin vähän ottaa ja munkkeja.
lauantai 29. huhtikuuta 2017
torstai 27. huhtikuuta 2017
Looginen sydän, absurdi elämä
Ei pitäisi vieroksua irrallisuutta,
tämän kaiken ja koko maailman absurdiutta.
tämän kaiken ja koko maailman absurdiutta.
Kenen pitäisi nähdä ja tarttua kiinni,
kenellä pitäisi olla ne kaikennäkevät silmät?
Maailma katsoo,
minä en.
tiistai 25. huhtikuuta 2017
Väristyksinä ihollani, sinä
Tähän aikaan vuodesta vihaan eniten vastatuulta,
odotan innolla nahkatakki aikaa,
rakastan kun luonto alkaa herätä ja vihertää.
Viime yönä havahduin suudelmiin,
kauniisiin sanoihin,
onnen tunteeseen kun toinen oli siinä.
Liian harvoin on vieressä viime aikoina ollut ketään,
mutta ehkä se loppuviikosta jo helpottaa.
sunnuntai 23. huhtikuuta 2017
tirattloP
Olen toistellut sanaa polttarit mielessäni, googlettanut sitä, pyöritellyt sitä, käännellyt ja väännellyt, hämmentynyt siitä, ilahtunut siitä.
Ihan kohta minäkin saan osallistua elämäni ensimmäisiin polttareihin. Hyvä, että ensin jonkun muun eikä suoraan niihin omiin.
Tähän kevääseen ja kesään mahtuu paljon uusia tuulia. Innolla odotan niitä ja niistä aiheutuvia seurauksia.
Ihan kohta minäkin saan osallistua elämäni ensimmäisiin polttareihin. Hyvä, että ensin jonkun muun eikä suoraan niihin omiin.
Tähän kevääseen ja kesään mahtuu paljon uusia tuulia. Innolla odotan niitä ja niistä aiheutuvia seurauksia.
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Ikuisen onnen metsästäjät
On olemassa sellaisia parisuhteita, joissa ihmisen ei ole hyvä olla. Voi olla väkivaltaa, alkoholiongelmia, tai muita syitä joiden takia ei suhteeseen pidä jäädä. Kenenkään ei tarvitse parisuhteessaan tuntea jäävänsä vaille jotakin, tai olevansa ikuinen kakkonen.
Ja sitten on suhteita, joissa ongelmat ovat ratkaistavan kokoisia. Voi olla erilaiset luonteet, erilaisia näkemyksiä, joskus liian tavallisen ja arkisen tuntuista. Kuitenkin asioista voi jutella, tehdä kompromisseja ja löytää uudelleen rakastumisen tunteen.
En tiedä kenellä on oikeus määritellä se, milloin ero on oikein ja milloin väärin. Eihän kukaan toinen voi täysin muiden suhteista tietää. Ei ongelmien määrästä tai laadusta. Siitä miten kovasti niitä on yritetty korjata ja ymmärtää toista. Silti mielestäni ihmiset eroavat nykyään aivan liian helposti, tai siltä se ainakin ulkoapäin katsottuna helposti näyttää.
Ennen ei erottu vaikka olisi ollut mikä, koska se oli häpeällistä. Nykyään erotaan ensimmäisen pienen vastoinkäymisen tultua suhteeseen ja etsitään uutta alkuhuumaa. Luetaan elämäntaito-opuksia. Mietitään miltä minusta nyt tuntuu ja miten minun elämäni tästä kaikesta kärsii.
Missä on nyky-ajan me? Missä on tahto pysyä yhdessä? Missä on ajatus avioliiton pyhyydestä, lupauksesta pysyä yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Ei pidä jäädä suhteeseen, joka tekee onnettomaksi. Mutta mistä tietää mitä on todellinen onni, jos ei koskaan elä sellaisia hetkiä kun kaikki ei olekaan niin kovin hyvin?
Jos etsii ikuista onnea, eikä löydä sitä tästä hetkestä ja omasta elämästään, vaan odottaa löytävänsä sen toisesta ihmisestä ja parisuhteesta, saa etsiä aika kauan.
Ja sitten on suhteita, joissa ongelmat ovat ratkaistavan kokoisia. Voi olla erilaiset luonteet, erilaisia näkemyksiä, joskus liian tavallisen ja arkisen tuntuista. Kuitenkin asioista voi jutella, tehdä kompromisseja ja löytää uudelleen rakastumisen tunteen.
En tiedä kenellä on oikeus määritellä se, milloin ero on oikein ja milloin väärin. Eihän kukaan toinen voi täysin muiden suhteista tietää. Ei ongelmien määrästä tai laadusta. Siitä miten kovasti niitä on yritetty korjata ja ymmärtää toista. Silti mielestäni ihmiset eroavat nykyään aivan liian helposti, tai siltä se ainakin ulkoapäin katsottuna helposti näyttää.
Ennen ei erottu vaikka olisi ollut mikä, koska se oli häpeällistä. Nykyään erotaan ensimmäisen pienen vastoinkäymisen tultua suhteeseen ja etsitään uutta alkuhuumaa. Luetaan elämäntaito-opuksia. Mietitään miltä minusta nyt tuntuu ja miten minun elämäni tästä kaikesta kärsii.
Missä on nyky-ajan me? Missä on tahto pysyä yhdessä? Missä on ajatus avioliiton pyhyydestä, lupauksesta pysyä yhdessä niin myötä- kuin vastoinkäymisissä? Ei pidä jäädä suhteeseen, joka tekee onnettomaksi. Mutta mistä tietää mitä on todellinen onni, jos ei koskaan elä sellaisia hetkiä kun kaikki ei olekaan niin kovin hyvin?
Jos etsii ikuista onnea, eikä löydä sitä tästä hetkestä ja omasta elämästään, vaan odottaa löytävänsä sen toisesta ihmisestä ja parisuhteesta, saa etsiä aika kauan.
torstai 20. huhtikuuta 2017
Lumen jälkeen tulee pöly
Ulkona maailma herää kevääseen.
On niin aurinkoista, että mielessä siintää jo lukuhetket joenvarren penkillä, vaikka tuuli tekeekin ilmasta vielä turhan viileän.
On katupölyä enemmän kuin lunta ja kaduilla enää talven hiekotushiekat jäljellä.
On niin kevät, että mielessä jo lupaus kesästä.
On niin aurinkoista, että mielessä siintää jo lukuhetket joenvarren penkillä, vaikka tuuli tekeekin ilmasta vielä turhan viileän.
On katupölyä enemmän kuin lunta ja kaduilla enää talven hiekotushiekat jäljellä.
On niin kevät, että mielessä jo lupaus kesästä.
lauantai 15. huhtikuuta 2017
Kovin paljon on myös itsestäs kiinni, miten tämänkin kuvan värität
Mietin niitä jotka kaatuvat ja sitä ohuenohutta säiettä, joka erottaa minut heistä. Miten lähellä reunaa sitä toisina päivinä käykään, tuntee pudotuksen mutta tahtoo silti pitää viimeiseen asti kiinni ymmärryksestään.
Olen elänyt sekavia päiviä, itkenyt auton ratissa ja amfiteatterin kylmällä kivetyksellä. Tuntenut suunnatonta pelkoa siitä miten väärältä tunnun tähän elämään. Että jos en vain koskaan sovi siihen yhteiskunnan haluamaan muottiin, niin mitä minusta silloin oikein jää jäljelle?
Olen ajatellut, että ei tästä tule mitään. Elämästä. Sitten taas miettinyt mitä kaikkea hyvää on, ja tyytynyt siihen ajatukseen. Sellaista vuoristorataa se on, ja aion pitää kiinni pysyäkseni kyydissä.
Olen elänyt sekavia päiviä, itkenyt auton ratissa ja amfiteatterin kylmällä kivetyksellä. Tuntenut suunnatonta pelkoa siitä miten väärältä tunnun tähän elämään. Että jos en vain koskaan sovi siihen yhteiskunnan haluamaan muottiin, niin mitä minusta silloin oikein jää jäljelle?
Olen ajatellut, että ei tästä tule mitään. Elämästä. Sitten taas miettinyt mitä kaikkea hyvää on, ja tyytynyt siihen ajatukseen. Sellaista vuoristorataa se on, ja aion pitää kiinni pysyäkseni kyydissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)