sunnuntai 5. maaliskuuta 2017

Lista helmikuun asioista

Viime kuussa sana kuntosali piirtyi kalenterini sivuille yhteensä kahdeksan kertaa. Kävin Helsingissä kääntymässä, odotin Eppujen keikkaa. Kaikkien tietojen mukaan myös kävin kyseisellä keikalla, vaikka mielikuvat ovatkin sumuisia ja jonkinlaisen hämärän peitossa. Viime kuu oli viimeinen kokonainen verstaalla vietetty kuukausi. Virkkasin nuijalle nutun ja mietin kesätyö ja koulu asioita. Oli ystävänpäivä, jona en loppujen lopuksi saanut kukkia 
edes itseltäni. 


Viime kuu oli kuukausi, jona hetkittäin pelkäsin enemmän kuin uskallan myöntää edes itselleni. Googlettelin oireita, kielsin itseäni googlettamasta oireita, googletin silti ihan vähän.


Luin ainakin yhden ihan mahtavan kirjan, ehkä toisenkin mutta en muista. Mietin parturiin menoa, mutta päädyin leikkaamaan otsikseni itse keittiösaksilla. Farkkuni ratkesivat haaroista ja nyt olen käyttänyt pelkästään mekkoja.


Sellainen oli viime kuu ja nyt on täällä maaliskuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti