Se oli sellainen viikonloppu, että kaiken sen jälkeen oli olo tyhjä. Että hetken sitä melkein tunsi menettäneensä jotakin, vaikka ennemmin pitäisi kai tuntea saaneensa jotakin lisää.
Oli kirkossa pidäteltyjä kyyneliä ja käsissä tärisevä kukkapuska. Ne kaksi kulkemassa pitkin pitkää käytävää. Oli alkumalja ja onnittelujono. Paljon juhlavia ihmisiä aurinkoisessa kesässä. Oli puhe, jonka annoin vain tulla sieltä jostakin, sen kummemmin valmistelematta. Ja kyyneliä, jotka yrittivät esiin niin puheen aikana kuin muutenkin juhlan keskellä.
Nyt on kameran muistikortilla paljon onnellisia kuvia hääparista ja onni niitä katsella aina jos maailma tuntuu liian pahalle paikalle elää. Koska kuitenkin aina, kaiken tämän keskellä, on olemassa myös jotain hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti