Jos joku asia on elämässäni mennyt täysin nappiin, niin se on kyllä ehdottomasti syntymäpäivä. En olisi itsekään osannut parempaa päivää keksiä. Einon Leinon päivä, kyllähän se kuulostaa ihan minun jutulle.
Kirjoitin vuosi sitten asioita, joiden toivoisin tänä vuonna tähän aikaan olevan toisin. No eivät ne juurikaan ole. Viime vuonna möin mansikoita, tänä vuonna en saanut kesätöitä lainkaan. Toki tiedossa on koulupaikka ja syksyllä puhaltavat uudet tuulet. Toivoin myös, että osoitteeni olisi muuttunut, no ei se ainakaan vielä ole. Toki tähänkin toivoisin edelleen muutosta, ja varsinkin nyt kun se koulukin on tosiaan alkamassa.
Mutta oli se varmaan silti elämän kannalta ihan hyödyllinen vuosi. En ehkä ole edistynyt näkyvästi, mutta pinnan alla voi silti olla kokonaan toinen maailma.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti