torstai 20. heinäkuuta 2017

Yksinoloa

Olen nyt ollut yksin kotona kaksi päivää, koska mies lähti eilen aamulla reissuun. Jostain syystä aika on tuntunut niin kovin paljon pidemmältä, ja yksin nukkuminen ei meinannut luonnistua viime yönä millään. Onneksi tänään kuitenkin taas nähdään ja huominen on molemmilla täysin vapaa päivä.

Yksinolossa on hyvät ja huonot puolensa. Hyviin lasken tällä hetkellä sen, että kaupungilta ei ollut mikään kiire kotiin kun toinen tulee kuitenkin vasta tosi myöhällä. Lisäksi sain ruuan uuniin vasta kuuden aikaan ja menee lähemmäs seitsemää ennen kuin se on valmista. Se ei kuitenkaan haittaa, kun kokkaa vain itselleen. Syömishetki on myös erilainen, koska voin vain katsoa netflixiä samalla kun syön. Sitä teen yksin ollessani ihan tosi usein.

Ruuan jälkeen ajattelin aloittaa ikkunanpesu urakkaa, että yhdelle päivälle ei jää niin paljon pestävää. Meneepähän aika nopeammin ja ihankohta se toinenkin on taas täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti