Medianomifuksi

Toisinaan sitä aina pysähtyy miettimään, miten asiat ovat päätyneet tähän tilaan. Että miten minusta sitten kuitenkin, kaiken sen epävarmuuden ja kipuilun jälkeen, tuli medianomifuksi. Ja miten ylpeä saan niinä hetkinä olla itsestäni.

Tämä koulu on ollut saman kertaamista kuin amiksessa. On aloitettu siitä, että miten sitä järjestelmäkameraa pidetään oikealla tavalla kädessä. Tällä kertaa minä en enää tarvinnut imeä sitä tietoa itseeni, tällä kertaa minä jo tiesin. Mutta onhan tämä koulu ollut myös paljon kaikkea sellaista, mistä ei amiksessa osannut edes uneksia. Niin kuin vaikka käsikirjoittamista. Se on saanut miettimään omaa suhtautumista kirjoittamiseen, ja niihin joskus olemassa olleisiin kirjailijahaaveisiin.

Ennakkotehtävä.

En minä silloin keväällä hakiessani uskonut, että olisin syksyllä tässä. Varovaisesti toivoin, mutta tiesin ettei se ole todellakaan itsestään selvää. Enkä varmaan pääsykokeiden jälkeenkään uskaltanut olla kovin varma. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan, opiskelemassa media-alaa.

Kohta on ensimmäisestä lukuvuodesta puolet käytynä. Tähän mennessä tuntuu, että koulu on kuitenkin antanut enemmän kuin ottanut. Ja niin kai sen kuuluisikin mennä. On ollut tehtäviä, jotka saa stressin nousemaan ja on ollut deadlineja, jotka on tuntuneet liian tiukilta. Mutta kaikesta on selvitty. Kevätpuolen kurssit aiheuttaa jo nyt lievää paniikkia, koska kuulostavat siltä että joudun kyllä haastamaan itseäni aikalailla. Mutta ehkä ne ovat tärkeitä kasvunpaikkoja ja suunnannäyttäjiä.

Nyt joululoman odottelua ja sitä ennen palautettavien tehtävien parissa ahertamista.