tiistai 28. marraskuuta 2017

Jouluista askartelua

Se iskee aina toisinaan, joulun alla erityisen usein. Nimittäin askarteluinto. Ja tänä vuonna purin sitä jo ennen joulukuuta, koska halusin askarrella poikaystävälle joulukalenterin.
Vaihtoehtoja tämänkin toteutukseen olisi varmasti ollut monia, mutta saattaa olla että sitä ei vieläkään olisi edes olemassa ellen olisi ostanut tokmannilta ompeluvalmistapakettia. 
Ei sillä, että se olisi tehnyt valmistamisesta yhtään sen helpompaa. Jonkin verran kiroilin ja välillä jo luulin, että ei tämä taida sittenkään valmistua. Mutta siinä se nyt sitten kuitenkin on. Enkä tainnut pistää sormeeni kuin kerran.




Onhan se ehkä vähän, lapsellinen, mutta sitäkin perinteisempi. Ja toisaalta eikös joulu tee meistä kaikista lapsia jälleen. Seuraavana olisikin sitten se luukkujen sisältö enää keksittävänä. Siinä sitä sitten onkin ihan riittävästi ohjelmaa loppuvuodeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti