Tuntuu jotenkin väärälle avautua siitä, miten on viime päivinä kokenut olonsa hankalaksi. Sitten kun toisessa hetkessä meneekin taas paremmin, ne huonot jutut tuntuvat niin kaukaisilta. Mutta kun siinä hetkessä, juuri silloin kun ahdistus on pahimmillaan, ne tuntuvat todellisemmilta kuin mikään muu.
Jostain syystä vuoden alku ei ole ollut mikään helpoin. Monta vuotta sitten selätetyt pelot ja ahdistukset tulivat takaisin, vahvempina kuin aikoihin. Ja niiden kanssa minä olen kamppaillut.
Olen hokenut itselleni, että minulla ei ole hätää. Olen yrittänyt olla itselleni armollinen. Olen tuntenut epätoivoa ja ajatellut, että elämäni ei enää koskaan ole mitään muuta kuin pelkoa ja sen kanssa kamppailua. Siltä se on todella usein tuntunut.
Tänään on sitten taas mennyt paremmin, ja siitä olen ihan valtavan kiitollinen. Nämä hyvät hetket ovat niitä ainoita oljenkorsia, jotka antavat toivoa siitä että vielä minä tämänkin selätän. Että jonain päivänä taas kaikki on paremmin hallinnassa, eikä minun tarvitse käyttää niin paljoa energiaa itseni rauhoitteluun. Kyllä tämä tästä, tälläkin kertaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti