Onko sisälläni enemmän rauhaa kuin ennen,
vai olenko vain oppinut käyttämään hyödyksi kaiken sen,
joka minussa on aina asunut.
Hetkittäin minä edelleen pelkään,
tunnen kuinka syke alkaa nousta,
ajatukset lyövät itsensä lukkoon,
jäävät kiinni johonkin huonoon ja negatiiviseen.
Useimmiten onnistun pysäyttämään ikävien ajatusten ketjun,
pystyn pysähtymään,
hengittämään,
ja ajattelemaan kaiken olevan ihan hyvin.
Koska keskityn hyvään,
keskityn rauhaan,
se lisääntyy ja siihen on helpompaa palata.
Nämä askeleet kohti erilaisempaa elämää saavat itkemään kiitollisuudesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti