Ehkä minussa on jokin vika.
Ehkä minusta puuttuu jotakin olennaista.
Jokin sellainen palanen, jonka tarkoitus ja tehtävä on tyynnyttää mieli ja tehdä olosta turvallinen.
Hetkittäin havahdun miettimään, että oikeastaan juuri nyt voisin vain vajota ahdistukseen.
Enkä tiedä, mitä silloin oikein pitäisi tehdä.
Kukaan muu ei voi oloani korjata, voima täytyy löytyä itsestä.
Mutta mikä on se olennainen vika, joka niin usein herättää tuon tunteen?
Miksi minussa asuu sellainen tunne, mikä sitä ruokkii ja pitää hengissä?
Miten se koko ajan vaanii jossakin taustalla ja vain odottaa omaa hetkeään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti