Kun joku osaa sanoittaa ajatukseni ja tunteeni puolestani, minä huokaisen helpotuksesta. Ne eivät enää tunnukaan vääriltä ja oudoilta, miten ne voisivat olla, kun tuo toinen ihminen tuossa myös tietää niistä puhua. Enää sitä ei olekaan yksin outo ja kaukana normaalista, vaan saa olla jollekin toiselle normaali.
Olen kärsinyt paljon siitä tunteesta, että olen vääränlainen. Että pitäisi olla jotenkin sosiaalisempi ja pärjäävämpi, ollakseen hyvä. Toisaalta olen tiennyt, että se ei pidä paikkaansa, mutta onhan siihen aika vaikea uskoa, jos ympärillä tuntuu olevan vain niitä pärjääjiä.
Minä riitän juuri tällaisena, ja voin pärjätä aivan hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti