Miksi minä pelkään olla omien ääriviivojeni sisäpuolella?
Miksi pelkään ja koitan paeta sieltä,
eivätkä ajatukseni tunnu olevan ystäviäni.
Suhtaudun pelolla siihen mitä mieleni aikoo minulle tänään syöttää,
varaudun suitsimaan sen minulle kuiskuttelemia järjettömiä pelkoja,
siihen valuu kaikki energiani.
Omista ääriviivoistaan on hankalaa paeta,
enkä haluaisikaan,
eihän minulle sitten jäisi todellisuudesta enää yhtään mitään.
Mutta pelkäämälläkään en voi kauhean kauan jatkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti