Omat rajat

En ole koskaan ollut erityisen hyvä määrittelemään omia rajojani. En ole oikeastaan tähän ikään mennessä edes koskaan tuntenut polttavaa tarvetta määritellä niitä sen kummemmin. Koska kukaan ei ole koskaan haastanut niitä. Kukaan ei ole jatkuvasti ylittänyt määrittelemättömiä rajojani. Nyt olen alkanut huomaamaan, että ehkä ne olisi sittenkin ihan hyvä määritellä itselleen. Ja sen jälkeen puolustaa niitä, eikä antaa muiden kävellä niiden yli ihan milloin sattuu huvittamaan. 

Tämä tuntuu ihan hillittömän suurelle kasvunpaikalle. Olenkohan koskaan elämässäni kasvanut yhtä paljon, kuin tätä pohtiessani. Ja matka, sehän on vasta alussa. 

Oletko sinä asettanut omat rajasi? Oletko määritellyt ne ja kertonut niistä kanssaeläjille? 

Aina on se pieni ajatus ja pelko siitä, että loukkaa muita asettamalla omat rajat. Naurettavaa, tiedän. Silti kovin yleistä. Itse pelkään, että muut eivät ymmärrä rajojeni paikkoja ollenkaan. Koska aina en välttämättä itsekään tiedä, miksi joku asia ei tunnu kivalle, ja saatan miettiä että eihän tämä nyt niin ihmeellinen ole. Vaikka siis se, että koen joidenkin ihmisten kohdalla vaikeaksi kun he kysyvät että mitä minulle kuuluu. Olisihan se nyt aika outoa, ja ehkä epäkohteliasta, sanoa että voisitko hei lopettaa kysymästä tuota kysymystä, koska se tuntuu rajojani rikkovalle. 

Että tässä minä, 28-vuotiaana, etsin rajojani ja asetan niitä. Aina sitä tässä elämässä voi oppia jotakin uutta.