perjantai 15. heinäkuuta 2016

Mistä sen tietää milloin on valmis ja millainen silloin on?

Olen taas vuoden enemmän. Hitusen kauempana lapsuudesta, hieman lähempänä aikuisuutta. Silti vielä hiukan ajelehtimassa siellä kaiken välillä.
Joskus mietin ettei minua enää pelota tulla vanhemmaksi, koska minulla on joku jonka kanssa tehdä niin. Sama ihminen kuin viime vuonna vierelläni, sanomassa minulle hyvää syntymäpäivää. Se on ehkä yksi elämäni suurimmista ihmeistä. Yli vuoden on vierelläni ollut joku erityinen.

En ole ennen ollut kovinkaan hyvä määrittelemään asioita, joita haluaisin saada elämässäni aikaan. Mutta ainakin toivoisin, että ensi vuonna en viettäisi syntymäpäivääni mansikoita myyden vaan olisin löytänyt jotakin oikeampaa. Osoitteeni ei olisi enää sama kuin porukoilla ja olisin kokeillut siipiäni taas johonkin uuteen.

Tuleva vuosi, kohtelethan minua hyvin.


2 kommenttia: