Sitten selviää, että niin ei valitettavasti ole. Olisikin. Mieluummin olisin väärässä ja loisin mielessäni omia outoja päätelmiä, jotka sitten voisi kivasti todistaa vääriksi. Mutta ei, sen sijaan saan lisää vettä myllyyn ja ahdistus kohoaa potenssiin kaksi.
Mielenterveyteni ei ehkä tällä hetkellä kestä sellaista viestiä ympäristöstä. Mieleni syöttää muutenkin jo joka päivä tarinoita siitä, miten olen epäonnistunut. Miten pitäisi olla jo sitä ja tätä tässä vaiheessa elämää. Ei varsinaisesti auta kuulla, että oikeasti ihmiset ovat minusta sitä mieltä. Tai niin minä sen ainakin kuulen, koska helposti ajatuksiaan uskoo liikaa todeksi.
Ei pitäisi vertailla, koska jokaisella on oma polkunsa. Jokaisen elämä menee omia, ainutlaatuisia reittejään. Niin minä yritän itselleni sanoa ja uskoa jokaisen sanan. Minun elämäni on mennyt näin ja olen tehnyt parhaani niillä korteilla, jotka minulle on jaettu. Onneksi olen osannut hidastaa ja pysähtyä. Onneksi olen oppinut kuuntelemaan itseäni, enkä tee asioita, jotka eivät tunnu oikeilta.
Tämä on minun tieni ja minun valintani. Ja minun elämäni tapahtuu juuri minulle oikeassa aikataulussa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti