Ystävälliset kasvot sanovat, että ei tässä elämässä ole oikeasti mihinkään kiire. Ei tarvitse heti valmistumisen jälkeen työllistyä, ei tarvitse heti tietää mihin on menossa. On ihan ookoo ihmetellä ja miettiä rauhassa.
Mutta miksi minun aivoni eivät usko sanaakaan. Takaraivossa tykyttää epäonnistuminen, tiettyjen ihmisten odotukset ja ajatukset siitä miten elämän kuuluisi mennä. On vaikea uskoa, että ei olisi kiire. Että olisi lupa miettiä ja haahuilla edelleen.
Itse en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Olen käyttänyt elämästäni noin kymmenen vuotta media-alan opiskeluun. Nyt kun minulla olisi korkeakoulututkinto ja kaikki, mieleni on alkanut haikailla kirjasto-alalle. Nyt kun voisin hakea töitä ja jatkaa media-alan oppimista työelämässä, haluaisinkin työllistyä ihan toiselle alalle.
Siinä ei ole mitään järkeä. Missään ei vieläkään ole mitään järkeä. Mahdankohan koskaan tietää, että mistä työstä voisin rahani ansaita. Välillä tuntuu, että enpä todellakaan taida.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti