lauantai 8. tammikuuta 2022

Aina on toivoa, sanokoot mitä vaan

Mitä on toivo ja onko meillä sitä?
Koko tämän maapallon kansalla,
paljonko meillä on vielä toivoa tämän kaiken pelastamisesta?

Maailma tuntuu niin hauraalle,
toisaalta kaiken meidän vaikutusvallan ulkopuolella olevalle.
Ja sitten kuitenkin, 
jos ihmiskunta saastuttaisi vähemmän, 
maapallo voisi paremmin.


Olo on voimaton,
ja silti haluan uskoa,
aina on toivoa.




Ne sanoo, ettei mikään koskaan enää voi tätä maailmaa pelastaa

Antaa niiden sanoa mitä vaan
Sanokoot mitä vaan
Antaa niiden manata manojaan, maalata pirujaan

Meillä on toivoa, sanokoot mitä vaan
Aina on toivoa, sanokoot mitä vaan

keskiviikko 5. tammikuuta 2022

Lupa päästää irti

Koko viime vuosi meni opinnäytetyötä tehdessä. Nyt pitäisi osata päästää irti. 

Hyllystäni löytyy edelleen neljä erilaista verkkokauppoihin liittyvää kirjaa. Ne joutaisi oikeastaan palauttaa kirjastoon, olen niitä jo kokonaisen vuoden pitänyt itselläni. Mutta se tuntuu jotenkin haikealle, tai ehkä enemmän vaikealle. Entä jos niitä vielä tarvitsee, sitten kuitenkin, jotenkin jossakin. 

Tietokoneeni koulu työtilassa on auki lukematon määrä välilehtiä. Oikeastaan niitä voisi sulkea, koska ne ovat tehtävänsä tehneet. En aio enää yhtäkään uutta ajatusta oppariini lisätä ja ne siellä olevatkin saavat nyt ihan vain olla. Silti tuntuu vaikealle sulkea ne välilehdet, jotka ovat olleet siellä auki pienen ikuisuuden.

Tuntuu haikealle päästää irti, vaikka ensin en kyllä olisi edes halunnut koko prosessia kohdata. Nyt se alkaa olla takana ja olisi aika mennä eteenpäin. Tälle vuodelle uudet haasteet.

tiistai 4. tammikuuta 2022

Kaksinollakaksikaksi

Viime vuodelta toivoin mielenrauhaa, hotelli- ja ravintolareissuja ilman huolta pärjäämisestä sekä joogan ja meditaation pysymistä osana elämää.
Sain nämä kaikki.

Ennen vuoden vaihdetta vierailtiin Helsingissä ja Tampereella. En ollut huolestunut tai ahdistunut. Mieleni oli rauhallinen, oloni turvallinen.

Tältä alkaneelta vuodelta en oikeastaan edes halua juuri nyt pyytää mitään. Minulla on kaikki. Ehkä enemmänkin. Otan vastaan kaiken mitä tulee ja toivon tasaista elämää.



tiistai 7. joulukuuta 2021

Tämä vuosi, joitain suosi, enemmän

Haluni elää, 
intohimoni elämään.

Se on pakahtuvaa onnea siitä, 
että saan nähdä lumihiutaleiden tanssin katulampun valoja vasten. 

Kiitollisuutta, 
että saan tuntea lumihiutaleet kasvoillani,
ja ympärillä maa on valkoinen..

Pystyn taas nauttimaan elämästä,
kokemaan hetkien kauneutta,
tuntemaan sen syvänä rakkautena elämää kohtaan.



tiistai 30. marraskuuta 2021

Keskeneräinen hetki

Pitäisi hyväksyä, että elämä on nyt tällaista.
On paljon kaikkea tehtävää ja sitten ei kuitenkaan oikein mitään konkreettista, mihin tarttua.
Pitäisi uskoa siihen, että tämä on vain vaihe.
Että vielä tulee hetki, jolloin kaikki tämä nyt keskeneräinen on valmista.
Ja kaikkien näiden mieltä kuohuttavien asioiden kanssa on löytynyt rauha. 


Kaikki tämä on vain väliaikaista, hetkellistä.
Ja tulevassa odottaa sisäinen rauha.

keskiviikko 24. marraskuuta 2021

Luovuutta marraskuuhun

Tällä viikolla osallistuin opinnäyteseminaariin. En oikeastaan tiedä miltä se tuntuu, tai miltä odotin sen tuntuvan. Sitä jotenkin haluaisi ajatella, että näin seminaarin jälkeen olo olisi helpottunut ja isoin urakka takana. Enemmänkin tuntuu siltä, että taas on luisuttu miljoona askelta taaksepäin ja matkalla kohti valmistumista täytyy suorittaa vielä jos jonkinlaisia esteratoja. Seminaari on nyt kuitenkin suoritettu ja nyt etsin uusia suuntia, joiden kautta ohjata itseni kohti valmistumista. Ehkä täytyy antaa itselleen aikaa, ihan vain haudutella tätä kaikkea muutama päivä.

Oppariseminaarin ohella, tein tässä kuussa pitkästä aikaa videon. Teen harvoin videoita, ja ehkä taas muistin että miksi niin. Mutta tuntui hyvälle luoda. Tuntui ihanalle, kun ajatuksia haluamistani kuvista ja kuvakulmista putkahteli päähän. Sitten vain toteutin niitä ja tarpeeksi materiaalia kerättyäni editoin niistä videon. 

Jaan sen videon nyt tähänkin. Koska sen verran ilolla sitä tein. Ja omaksi ilokseni sekä ylpeydekseni, se myös todella valmistui tänä syksynä. 



keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Murrosvaihe

Olo on henkisesti raskas.
Palautin tänään 40 sivuisen wordtiedoston tulevaisuudessa häämöttävää opinnäyteseminaaria varten. 
Tuntuu hassulle.

Joskus en uskonut, että ikinä, millään pystyisin suoriutumaan opparin teosta.
Ja nyt sitten, se on enemmän valmis kuin keskeneräinen.
Vaikka ei tokikaan vielä valmis.

Olen miettinyt, että ehkä se johtuu näistä pimeistä päivistä.
Siitä, että valoa ei ole nimeksikään ja aamuisin täytyy taistella silmänsä auki pimeyden keskellä.
Ehkä se johtuu siitä, että olen keskellä muutosta.
Olen matkalla kohti aivan uutta vaihetta, huomaan eteneväni, silti en yhtään tiedä mihin oikeastaan olen päätymässä.


Elän murrosvaihetta.
Ehkä siitä syystä välillä tunnen vain pohjatonta väsymystä.