Life is easier when you have someone who shares it with you

Olen kotikotona, täällä tosiaan voi sanoa pimeyden olevan vallitseva. Yritän tuoda valoa ja ripustin ikkunaan punaiset sydänvalot.

Joskus silti mietin, miten tyhjältä tämän talon täytyy tuntua kun me lapset olemme lentäneet pesästä. Miten ne pärjäävät täällä aivan keskenään, tämän pimeyden ja hiljaisuuden keskellä. Eikö niitä koskaan ahdista ajatus siitä miten kaikki on muuttunut, eikä mikään enää ole koskaan kuin ennen.

Itsekin olen nykyään enemmän muualla, tuntuu paremmalta siellä missä on hän ja enemmän valoa. Eikä minun kuuluisi tuntea huonoa omaatuntoa siitä, että olen itsenäistynyt ja löytänyt oman elämän. Se vain on jokaisen vanhemman osa, hyväksyä lapsien kasvaminen aikuisiksi. Silti kannan huolta, joskus niin että sydän pakahtuu ja itkettää.

Vaan kai ne pärjäävät, ovathan ne pärjänneet ennen meidän syntymääkin ihan vain kahdestaan.

Ei oo kuin aikaa, joka parantaa

Kohta, ihan kohta jo marraskuu. 
Maa valkoisen kuuran peitossa ja yöt pakkasen kylmentämiä. 
Tai ainakin toivoisin että olisi ja että pian valkoinen rauha voisi laskeutua pimeyden ylle.

Vaan tässä hetkessä kynteni ovat syntisen punaiset, 
silmäkulmissani välähtävät välillä kyyneleet kun mieleen muistuu pieni ja pehmoinen,
tulevaisuus on suuri ja tuntematon.

Aikoihin en ole nähnyt maailmaa niin kuin ennen,
en ole nähnyt asioita joita ei nää jos ei nosta katsettaan älypuhelimestaan,
jos ei osaa irrottautua instasta ja facebookista.

Haluan taas nähdä enemmän.

Nyt olet lempeä tuuli kasvoillani

Nyt sinuun ei enää satu,

ei ole kipua,

ei särkyä,

ei tuskaa.

 

Nyt sinun on hyvä,

ja minun ikäväni laantuu kyllä,

ajan kanssa minulle jää vain onnelliset muistot.

 

 

Popi

2003-2015

Sydän hymyilee

Kun huomaan, että vierelläni on ihminen jonka suurimpiin pelkoihin kuuluu menettämiseni.

Kun sydämeni täyttyy rakkaudesta, hänen kasvoillaan loistaa huolen sijasta onnellinen hymy.

Kun saa vain olla toisen lähellä ja todeta "olen niin onnellinen".

Rakastatko mua vielä silloin, kun yö painaa sydäntäni?

Suurin syy miksi ajatus syksystä aiheuttaa minussa pelkoa on tämä viime päivinäkin elämääni hallinnut ääretön väsymyksen tunne. Kun kaikesta tulee niin kauhean raskasta ja normaalitkin asiat vaativat niin paljon energiaa että turha kuvitellakaan sitä jäävän mihinkään ylimääräiseen. Jaksan aamulla nousta sängystä ja touhuilla päivän omia juttujani, mutta se että yrittäisin sopia esim. tapaamisia kavereiden kanssa tai järjestellä aikatauluja tai keksiä menoja tuntuu aivan ylivoimaiselta ajatukselta. Siksi syyslomaviikkokin meni enimmäkseen omissa oloissa. En nähnyt viikon aikana kuin parasta ystävääni, mutta hänen seuransa on onneksi tuttua ja turvallista eikä vaadi niin hurjasti tsemppaamista.

Eniten pelkäsin kai, että hän jota jaksoin kesän hymyillen rakastaa, luiskahtaisi nyt syksyn tullen tahtomattani niiden ylimääräisten asioiden seuraan joihin energiani ei vain riitä. Että väsyn yhteisen ajan löytämiseen, tai kahden kodin välillä asumiseen. Tai että hän kavahtaa hymyttömiä aikojani ja vierelläni pysyminen alkaa tuntua liian raskaalta.

Pelkäsin turhaan. Huomasin jo aiemmin, kuinka huonostakin päivästä voi vielä tulla hyvä kun saan olla hänen lähellään. Kuinka hymy palaa kasvoilleni ja ilo sydämeeni. Hän ei tosiaankaan kuulu niihin asioihin elämässäni, joille minulla ei riitä energiaa ja aikaa.
Onneksi väsymys ei ole koko ajan läsnä elämässäni, vaan kerran kuussa se tulee kuin varkain ja viipyy muutaman päivän pahempana kuin muina aikoina.

Ja minä yritän muistaa olla armollinen itseäni kohtaan niinä päivinä kun makaan sängyllä kattoa tuijottaen ja melankoliset sävelet täyttävät huoneen.

Anna Puu - Superkuu

Minä oon sinun superkuu,

sinä oot minun superaurinko.

Minä tuon sulle tähtivyön,

sinulta saan aamun, päivän ja yöttömän yön.

 

 

Me ollaan kuningatar ja kuningas,

me ollaan viileää ja polttavaa.

 

 

Minä saan sinut paisumaan,

sinä minut oranssina hehkumaan.

Ollaan lähempänä kuin milloinkaan,

ei oo olemassa mitään meitä suurempaa.

 

 

Sinä maalaat taivaan ja menet nukkumaan,

hämärä kulkee ja pimeys valloittaa,

mutta minä en jätä sua milloinkaan.

Älä pelkää, sinä et pääse putoamaan

Minä olen sillä lailla rikki,

peukalossa juustohöylän tekemä viilto,

sydämessä kanin mentävä aukko.

 

Minä hymyilen tuntematta kipua,

koska sellainen on minulle syntymässä annettu,

taito hymyillä.

 

En tiedä onko väsymys oikea syy,

mutta sitä minä olen viime päivinä ollut,

äärettömän väsynyt.