Tänään se tuli, olo jota olen tavallaan odottanut. Tein tämän blogin jo jonkin aikaa sitten, mutta Maikin mietteet piti vielä otteessaan. Nyt kuitenkin olen tullut siihen tulokseen, että on aika aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä.
Vuosi sitten tähän aikaan elämääni kuului kaikkea sellaista, mistä en enää ole niin kauhean ylpeä. En kuitenkaan halua kyseisiä tekstejä ruveta blogista poistamaan. Ne tapahtumat ovat silti aina osa elämääni. Voin kuitenkin nyt tavallaan jättää ne taakseni, antaa niiden rauhassa arkistoitua ja keskittyä tähän hetkeen ja tulevaan uuden blogin avulla.
Eniten rakastan uuden blogini osoitetta. Olisin toki voinut vain vaihtaa blogin nimen, mutta kun osoitekin oli jotain maikin aatteisin viittaavaa tuntui siltä että sekin on keksittävä aivan uudestaan. Tällä kertaa halusin harkita sitä kunnolla ja valita sellaisen, jota voin ehkä käyttää niin kauan kuin bloggaaminen tuntuu mielekkäältä.
Postaukset tulevat varmasti olemaan samanlaista tajunnanvirtaa kuin ennenkin. Kuvia, runoja, yksittäisiä sanoja.
Tuntuu siltä, että olen tehnyt oikean päätöksen. Tästä on hyvä jatkaa.
Jeejee oon ensimmäinen lukija! Jään innolla seurailemaan mitä tulet kirjoittelemaan :)
VastaaPoistajee huippuu, ihanaa että olet! :)
Poistaihana uus blogi niiiiiin siun näköinen :)
VastaaPoistajee, kiitti :)
Poista