Olen pessyt ikkunoita kädet verillä, törmännyt erilaisuuksiin tavoissa hoitaa asioita ja juhlinut pienen ihmisen yksivuotissynttäreitä.
Maisemat ikkunoista näyttävät nyt kummasti kirkkaammilta, ja silmieni eteen on avautunut maailma jossa kaikki pyykit mankeloidaan mutta ei ole pyykkitelinettä johon niitä ripustaa kuivumaan.
Tunsin edelleen lievää pakokauhua kuolaavien vauvojen ja huutavien taaperoiden keskellä. En tiedä miksi minusta on okei lässyttää kanilleni, joka on kuitenkin jo aikamies, kun taas vauvoille lässytys saa minut voimaan pahoin. Tätä olen koittanut pohtia, keksimättä vielä vastausta siihen missä mahtaa olla vika.
Onneksi sentään katkeruuteni söpöileviä pareja kohtaan on väistynyt ja melkein herkistyin nähdessäni tiukan halauksen keskellä kävelykatua. Yksi parhaimmista tunteista on seisoa tiukassa halauksessa, turvallisten käsivarsien suojassa.
Tällaista on elämäni nykyään, ja voi kuinka nautin siitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti