Olen viime päivät luopunut ja hyvästellyt, silittänyt pientä ja pehmoista päätä, tuntenut sen puskevan vasten kämmentäni niin kuin ei koskaan ennen. Ehkä hyvästely on molemminpuolista, ehkä vaisto kertoo että pian on aika mennä.
Vaikka täytyykin luopua pehmoisesta elämäni miehestä, onneksi minulle jää vielä se toinen ihana. Sellainen jota voin halata kun maailma on musta, sellainen jonka katseleminen saa minut onnelliseksi ja jonka seurassa oleminen saa hymyn palaamaan kasvoilleni.
Silitän pientä ja pehmoista päätä, kerron ettei mitään hätää, ettei tarvitse olla yksin, minä olen vierellä. Ehkä se toinen ihana sitten voisi silittää vähän minun päätäni, kertoa ettei mitään hätää, että minä en ole yksin koska hän on siinä minun vierelläni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti