Maailma on meille avoin

Minä olen nähnyt niin paljon maailmaa, että sitä on edes melkein mahdotonta käsittää.

Minä, joka en joskus koskaan uskonut kykeneväni matkustamaan kotisuomea kauemmaksi.

 

Tukholma, Ruotsi

Olen nähnyt suuria kaupunkeja öisissä valaistuksissaan,

kuullut hotellihuoneeseen kuinka vielä kahdeltatoista yöllä Gröna Lundin laitteet saavat ihmiset kiljumaan.

 

Jönköping, Ruotsi

 Olen matkannut pitkin ruotsin suurimman järven rantoja,

kadehtinut maisemia joissa ihmiset siellä päin elävät.

Herännyt Ljungbyn aamuun ja ruotsalaisiin uutisiin,

radiossa soi silti tuttuakin tutumpi Álvaro Solerin Sofia.

 

Kööpenhamina, Tanska

Olen hämmästellyt kuinka saksassa ei vieläkään pärjää ilman käteistä,

ja juonut baarissa elämäni ensimmäisen gin tonicin.

Nähnyt Reeperbahnin autonikkunasta,

ja todennut etten ehkä oikeastaan halua vierailla siellä sen kummemmin.

 

Berliini, Saksa

Sain herätä kuudennen kerroksen sviitistä aurinkoiseen Berliinin aamuun,

ja siinä hetkessä mietin;

elämä on aika hyvä.

Tukholma-Jönköping-Ljungby-Malmö-Kööpenhamina-Hampuri-Berliini

Reilu viikko reissaamista takana.
Tutuksi tuli laivojen vessat, ruotsin ja saksan moottoritiet sekä huoltoasemat, hotellien aamupalat ja valkeat lakanat.
Ensin kahta sataa moottoritiellä ja seuraavassa hetkessä 15 minuuttia paikallaan ruuhkassa, jos auton rekisterikilvessä luki FIN oltiin sattumien ytimessä.

Viikko irrallaan arjesta ja vähän myös normaalista itsestä, olisin voinut viipyä vielä toisenkin.

Tulevaisuus kuin maalisotku valkoisella seinällä

Eilen tuli pohdittua elämää suurempia kysymyksiä, kuten luopuako harvinaisesta sukunimestään naimisiin mennessä vai pitääkö siitä kiinni kynsin ja hampain kauhistuttavan yhdysnimen varjolla. Vaikka sen minä olen kyllä päättänyt jo aikaa sitten, että yhdysnimeä en tahdo ottaa. Ehkä se on vanhanaikaista, mutta jotenkin yhteinen sukunimi tekee mielestäni perheen. Jos menee naimisiin, kaupan päälle vähän niin kuin kuuluu nimenvaihto. Toisaalta voihan sitä aina kokeilla onneaan, jos mies sattuisikin haluamaan harvinaisemman sukunimen.

Ollaan lähdössä reissuun sunnuntaina ja jotakin pitäisi matkalaukkuun saada pakattua. Luvassa on useampi yö laivassa, joka ei kuulu lemppariasioihini ja monia kilometrejä autossa istumista. Toisaalta myös aivan uusia maisemia ja varmasti paljon kuvaamisen arvoista nähtävää.

Reissussa menee reilu viikko ja sitten ainakin on jo ihan syksy. Eivätkä minun suunnitelmani näytä yhtään sen selkeämmiltä, ne tuntuvat olevan vain pelkkä maalisotku valkoisella seinällä.

Pitäisi on syksyn verbi

Pitäisi oppia ajattelemaan "minusta on vaikka mihin, minä pystyn kyllä".
Pitäisi päästä eteenpäin elämässä, saada töitä tai mennä kouluun.
Pitäisi taas tottua pimeyteen, sateeseen ja viileneviin iltoihin.

Ehkä lakata kynnet aurinkoisin värein, etsiä kaapin perältä ne vaatteet jotka ovat kesän levänneet, muistaa miten mukavaa voi olla pukeutua syksyyn.

Mutta vielä hetken meillä on kesä,  vapaus ja elämä pakattuna matkalaukkuihin.

Kiitollinen

Minulla on perhe, katto pään päällä, varaa ostaa vaatteita ja ruokaa. Hanasta tulee puhdasta vettä, ulos voi mennä pelkäämättä, saamme elää rauhassa. Iltaisin saan nukahtaa viereen ja olla lähellä, on tietokone, älypuhelin ja järjestelmäkamera.

Silti minä jaksan valittaa huonosta säästä, väsymyksestä, pahasta ruuasta. Suurin murheeni on värjätäkö hiuksia vai ei, ja että minkälaisiin vaatteisiin laittaisin rahaa.

Niin paljon huonomminkin voisi olla, ja siksi minä muistutan itselleni kuinka monia syitä minulla on kiitollisuuteen.

Rohkea syksy

En pidä vuodenvaihdetta oikein minkäänlaisena uutena alkuna, niin kuin moni tuntuu tekevän, aidoin uusi alku mitä voi saada on syksy.
Syksyn tulon voi aavistaa humisevista rakennuksista, lähdön tunnusta, asteen kylmemmästä tuulesta.
Tämä kesä on tallessa rusketusrajoissa, lyhemmissä hiuksissa, keltaisessa ilosaarirockrannekkeessa.

Syksyn tunnistaa "pitäisi olla aikuinen ja mennä töihin"-tunteesta. Toisaalta edessä on vielä tämän kesän yhteinen reissu ja ainahan sitä ehtii olla aikuinen sitten myöhemmin.

Tänä syksynä aion olla rohkea ja ainakin sanoa JOO improlle.

Meillä on maailma ja tuulet sen

Minulla on salaisia mietteitä, paljon sellaista jota kukaan ei tiedä. Sellaisia haaveita, joita en uskalla sanoiksi pukea. Ehkä jopa sellaisia, jotka eivät vielä ole oikein selvinneet itsellenikään.
Minä pyöräilin öisessä kaupungissa, nopeaan ettei kukaan ehtisi kiinnittää huomiota tai huomata huikatakseen tervehdyksen.
Niin nopeaan elämässä eteenpäin ettei ehdi huomata mitä ohittaa tai unohtaa kokonaan.

Hidasta elämä.

Tunnustuksia kirjoista

Sain Tiialta haasteen. Tällä kertaa en taida laittaa haastetta eteenpäin, mutta vastailen kuitenkin näihin Tiian kysymyksiin.

1. Mitä genreä huomaat lukevasi eniten?
Eniten tulee varmaankin luettua romaaneja.

2. Minkä kirjan haluaisit lukea seuraavaksi?
Viimeisimpänä varasin kirjastosta Jojo Moyesin Jos olisit tässä romaanin, joka jatkaa Louisa Clarkin tarinaa. Sen halusin lukea seuraavaksi, ja sitä tällä hetkellä luen. Pidemmälle en vielä osaa ajatella.

3. Klassikkokirja jota voisit suositella muillekin?
Tuntematon Sotilas oli muistaakseni aika yllättävän hyvä, kun sen lukioaikoina äidinkielen tehtävää varten luin. En tiedä olisiko ilman lukiota tullut sitäkään koskaan luettua. Kannattaa antaa sille mahdollisuus.

4. Minkä kirjan lukemista kadut?
En tiedä voiko kirjan lukemista katua. Enemmänkin kadun niitä kirjoja, joita en vain ole saanut luettua vaikka olisin ehkä halunnutkin.
 
5. Minkä tietokirjan olet lukenut viimeksi?
Tietokirjoja tulee luettua niin vähän, että en tiedä pystynkö vastaamaan tähän. Jos parisuhdeoppaat lasketaan tähän, niin varmaan jonkin sellaisen.
 
6. Mihin kirjaan haluaisit jatko-osan?
Voisin ennemmin vastata kysymykseen, että mihin kirjaan en haluaisi jatko-osaa. Usein niitä jatko-osia tuntuu tulevan ihan pyytämättäkin. Sanotaan Stephenie Meyerin Vieras, tosin ihan kuin olisin jostain kuullutkin että sen olisi tarkoitus olla useampi osainen. Niitä seuraavia osia ei vain ainakaan vielä ole näkynyt.
 
7. Mikä on mielestäsi pimeneviin syysiltoihin sopivinta luettavaa?
Varmaan jokin paksu kirja, jonka kohdalla loppua ei näy ja sivuja vain tuntuu riittävän loputtomiin. Kuten Anna Karenina, ehkä luen sen tänä syksynä uudelleen.
 
8. Missä luet mieluiten?
Sängyssä pitkällään, tai hyvällä säällä ulkona auringossa, tai kahdeksannen kerroksen parvekkeella, tai sohvannurkkaan käpertyneenä. Paikkoja on monia.
 
9. Mitä kirjaa olet lukenut uudelleen eniten?
Stephenie Meyerin Houkutus tuli koluttua joskus aikoinaan aika monta kertaa läpi. Ihan tarkalleen en osaa kertoa kuinka monesti, mutta voin sanoa että monesti.
 
10. Minkä kirjan haluaisit lukea uudelleen?
Eilen mietin, että Kirjavarkaan voisin lukaista uudelleen. Toisaalta myös Anna Karenina on ollut jo pidempään uudestaan luettavien listalla.
 
11. Mikä kirja on vaikuttanut sinuun vahvasti?
Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa oli muistaakseni aika henkeäsalpaava lukukokemus.

Kutsu mua pöytälaatikkorunoilijaks

Jos minun käskettäisiin kertoa itsestäni ihmiselle, joka ei vielä tunne minua en haluaisi korostaa työttömyyttäni, ikääni tai mitään mikä on kirjoitettu normeihin.

Sen sijaan minä kertoisin, että tykkään olla ihmisten ympäröimänä, mutta en huomion keskipisteenä.
Lempieläimeni on pupu ja kalakeiton kanssa tekee aina mieli syödä suolakurkkuvoileipiä.
Juon kahvia yleensä liian monta kupillista päivässä, ja myös niin myöhään illalla että menetän yöuneni.
En oikeastaan tiedä mistä ihmiset puhuvat kun he puhuvat Game of Thronesista, mutta olen kyllä lukenut Juha Itkosen uusimman romaanin.

Kertoisin, että tykkään kirjoittaa mustekynällä paperille, ja pöytälaatikostani löytyy ihan oikeasti vihkollinen tarinoita ja runoja. Että mielestäni on tärkeää tietää mihin kohtaan kirjekuorta liimataan postimerkki ja mihin kohtaan kirjoitetaan osoite. Että tämä maailma on muuttunut vähän hulluksi ja ennen, kun en vielä maailmasta mitään ymmärtänyt, kaikki oli paremmin.

Niin minä sanoisin.