perjantai 15. joulukuuta 2017

Taajuusvaste

Minä luin äänityön tenttiin, opettelin stereoita sun muita, ihastuin sanaan taajuusvaste.
Olen jatkanut huolestuneella linjalla, piinannut itseäni pelolla siitä ettei suussani ole kaikki asiat hyvin. Olen muistuttanut itselleni, että täytyy hengittää. Olen siirtänyt raskasta huolen painoa korkeimpiin käsiin. Ehkä minä vielä opin, mitä on olla rauhassa.

Ulkona on satanut lunta, on toivoteltu hyvää joulua ja uutta vuotta. Koulu on tältä vuodelta periaatteessa käytynä, mutta käytännössä se vaatii vielä hieman työtä. Postiluukusta on hiljakseen tipahdellut joulukortteja, ja minulla on vielä aivan hukassa kaikki joululahjoihin liittyvä. 


Mutta ihan kohtahan se jo on täällä, joulu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti