Lähes kuukausi on saatu olla ihan vain kotona, kaksistaan. Ei pitkiä erossa olo aikoja tai toisen reissaamisia. Minä olen nauttinut, että on saatu elää arkea. Ja sitten se toinen on tylsistynyt ja tuskastunut, että on pitänyt olla pelkästään toimistolla. Ei ole päässyt kentälle, näkemään ihmisiä vaan on pitänyt tuijottaa paperikasoja.
Liian erilaisiako?
Eihän se tarkoita, että olisi minuun kyllästynyt, ei ollenkaan. Mutta niinkin minä voisin sen naisten aivoissani kääntää. Kyllästyy minun kanssani kaksin kotona, ei saa tyydytettyä kaikkea seikkailun haluaan.
Eihän se sitä tarkoita, enhän minä ole yhtä kuin työt. Ja ensi viikolla se taas lähtee, pääsee pois toimistolta. Alkaa minun ikävä ja yksin nukutut yöt. Muistankohan minä edes enää, että miten niitä sellaisia eletään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti