Ajattelin haastaa itseni, kirjoittamaan joka päivä edes jotakin. Ei niinkään siksi, että arvelisin jonkun näitä tekstejä kaipaavan, vaan enemmänkin siksi etten unohtaisi kirjoitustaitoani. Jos sitä ei käytä, niin voihan olla että se ruostuu tai jopa katoaa.
Pian on joulu. Teamworkissa on reilu 80 tuntia aikaa kirjattuna, eihän siitä puutu enää kuin 210.
Jääkaapissa on eilen paistettuja joulutorttuja ja homejuustoon hukutettua pitsaa.
Eilen avattiin joulu ilotulituksin, katseltiin raketteja pimeän sähköttömän kämpän uumenissa. Siellä sellaisessa, josta pitäisi myöhemmin tulla koti.
Olen viime aikoina istunut niin monen eri ihmisen eteen, kertonut elämän kipeistä kohdista, vähän itkenyt. Niin monen eri ihmisen, että pikkuhiljaa alkaa jo ihan hengästyttää. Mutta kaikella silläkin on kai tarkoitus.
En tiedä onko haasteessani sanamääriä, tai määrättyä aikaa. On vain paljon ajatuksia ja niistä tulleita sanoja. Tajunnanvirtaa. Ehkä tämä auttaa minua näkemään jotenkin erilailla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti