Minä tavoitan taivasta, kauas karkaavia pilviä.
Tavoitan itseäni, ja alituiseen vaihtuvia unelmia.
Ne vaihtuvat sitä mukaa kuin elämä, liittyvät siihen mitä on mahdollista saavuttaa.
Ei sen kai niin pitäisi olla, eivätkö ne ole unelmia juuri siksi että ovat hiukan kauempana tästä hetkestä.
En tiedä miten muut ihmiset minut näkevät.
Sanovat, että olenhan minä jo vaikka mitä kun sanon etten ole lukion jälkeen tiennyt mihin oikein olen matkalla.
Mutta onko sillä väliä mitä muut näkevät, jos en itse löydä elämäni suuntaa.
Olen koittanut piirtää karttaa elämälleni iholla risteilevistä luomista, yhdistää niitä myös sen toisen luomiin.
Koittanut nähdä muotoja, merkkejä, symboliikkaa.
Mutta ei sekään riitä, ei sekään kerro todellisuudesta ja elämäni suunnasta.
Voiko rakentaa kokonaisen elämän merkkien ja symboliikan varaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti