Ajatuksia elämästä

Elämä on tuntunut viime aikoina vaativan aika paljon. On tuntunut vaikealle pysähtyä, antaa itselleen lupa hellittää. Suoritan koulutehtäviä sata lasissa, ahdistun jos pienet yksityiskohdat eivät täsmää. Onhan se hyvä omistaa tavoitteita ja kunnianhimoa, mutta voisiko olla niin että koulutehtävistä ei tarvitsisi kuitenkaan ahdistua niin paljoa. 

Sain eilen postissa uudet viininpunaiset kengät, tänä aamuna kaivoin vaatekaapin uumenista ehjät farkut rikkinäisten tilalle ja totesin että en tarvitsekaan ostaa uusia housuja. Huokaisin vähän helpotuksesta. En nykyään oikeastaan nauti siitä, että minun pitäisi ostaa jotakin uutta. En haluaisi tarvita juuri mitään, enkä oikeastaan usko tarvitsevani. Se on vain yhteiskunta ympärillä ja kulutuksen riemujuhla, joka kuiskii korvaan ja saa haluamaan kaikenlaista. Ne kengät tosin tarvitsin, ihan oikeasti. 

Tulen hyvälle mielelle oman instafeedin hienoista kuvista, koulutehtävien etenemisestä, siitä että ehkä sittenkin tosiaan teen kesällä ekan työharjoittelun. Elämä etenee ja asiat ratkeaa.

Niinhän ne aina, kun vain malttaisi uskoa.