Eilen oli haikea olo, vaikka en edes erityisemmin huomannut tänä keväänä koulun loppumista. Mutta jotakin sellaista haikeutta oli ilmassa lintujen laulaessa ja tuomen tuoksuessa, kun istuskelin pihanurmikolla.
Tänä vuonna siirryin saumattomasti kouluelämästä työharjoitteluelämään. Olen todennut, että luovaa työtä tehdessä on entistä tärkeämpää aina toisinaan palauttaa itsensä hetkeen. Aivot kun eivät oikeastaan koskaan muuten lepää vaan ne kehittelevät ja suunnittelevat uutta lakkaamatta.
Usein koulujen loppuminen on tarkoittanut hetkeä, jolloin putoaa parin kuukauden rutiinittomaan ja ajattomaan ajanjuoksuun. Joskus nautin kesistä juuri sellaisina, ajattomina. Vanhemmiten olen huomannutkin, että ajattomuus ja rutiinittomuus eivät ehkä olekaan itselle se paras tapa elää tätä elämää. Siispä ilolla otan vastaan kesän, jonka vietän tekemällä harjoittelua ja saan pitää kiinni edes jostain rutiineista.
Elämä tuntuu ihan hyvälle, juuri nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti