Miksi en luottaisi edelleen, että kaikki kyllä järjestyy. Että kaikkiin asioihin en pysty kuitenkaan vaikuttamaan. Ne vain tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen.
Viime yönä unessa, ihmisjoukon keskellä näin mummon kasvot. Hämmennyin, koska eihän sen pitäisi olla enää mahdollista. Arvelin nähneeni vain jonkun hyvin samannäköisen.
Pienenä pelkäsin ajatusta siitä, että jonain päivänä mummoa ei enää ole. Ajattelin, että en mitenkään voisi selvitä sellaisesta tilanteesta. Ja sitten kuitenkin tässä tilanteessa, se tuntuu tavallaan ihan luonnolliselle.
Melko turhaa on pelätä tulevaisuuden tapahtumia, varsinkaan sellaisia jotka ovat väistämättömiä. Elämä valmistaa meidät niihin kyllä tai ainakin niiden tapahduttua kannattelee eteenpäin. Aivan hyvin siis voisin, lakata pelkäämästä ja luottaa elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti