Elämä on arvoitus

Mitä sanoisit 18-vuotiaalle itsellesi, jos saisit sanoa kolme sanaa?

Tyylilleni uskollisena pureuduin tähänkin vähän leikkimieliseen kysymykseen kaikella sillä vakavuudella, jota itsestäni löydän.

Kysymys on vaikea.

Sanoisinko, että "ei tarvitse tietää". 

Jo silloin tunsin olevani eksyksissä, hukassa. En tiennyt mitä opiskella, mihin suuntaan mennä, mitä ammattia tavoitella. 

Mutta ei sillä, että tietäisin yhtään sen paremmin näin kymmenen vuotta myöhemminkään.

Paljon olen siitä ehtinyt elämässä stressata,

ja pikkuhiljaa alan ajatella,

että ehkä en koskaan tule tietämään.

Sanoisinko, että "pysähdy, hengitä, kuuntele".

Olisiko nuo sanat kertoneet 18-vuotiaalle minulle yhtään mitään?

Jos vain olisin jo silloin ymmärtänyt miten tärkeää oman kehon kuuntelu on,

elämä olisi voinut olla vähemmän kuormittavaa.

Mutta, diipadaapa ja liibalaaba,

minun piti käydä elämässäni läpi kaikki tapahtuneet asiat,

että voin olla tässä tilanteessa ja tämän tiedon kanssa.

En siis todellakaan tiedä mitä sanoisin.

Ehkä, että "sinä ehdit kyllä",

tai "elämä on arvoitus".

Sitä se on,

ratkeamaton arvoitus,

täynnä aina uusia käänteitä.