Näin ikkunasta hämärtyvässä illassa juoksevan pupun, hetkeksi maailma pysähtyi.
Ei ollut yksinäisyyttä, ei pelkoa ja epätietoisuutta lähestyvästä lääkäri käynnistä.
Olen viikon ajan soittanut tai saanut puhelun joka ikinen ilta, kuullut tuttua ääntä ja kaivannut.
Voisivatko nämä päivät ja yöt jo loppua, voisiko yksin eloni olla enää muisto vain.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti