Käytiin tänään katsomassa 12 kosketusta-musiikkinäytelmä ja muistin taas mikä on se asia, joka saa oikeasti tuntemaan. Elävä musiikki ja ihmiset jotka näyttelemällä kertovat tarinaa ja haluavat herättää tunteita.
Kun katselee sellaista ryhmää, joka on harjoituksissa nivoutunut yhteen ja esityksien alkaessa ihmisten välinen kemia on käsin kosketeltavaa, on vaikeaa olla liikuttumatta. Katse niiden ihmisten silmissä on jotain, jota en osaa edes sanoin kuvailla. Heillä on lahja, jota he eivät epäile käyttää. He kertovat ihmisille tarinaa, luovat silmien eteen toista todellisuutta. Ja esityksen loppuessa he ovat pelkkää iloa ja energiaa.
Uskaltaisinko minäkin joskus olla osa jotakin tuollaista,
voisinko minäkin tuntea niin suuresti olevani osa jotakin?
Minussa herää varovaisia ajatuksia, ja sitäkin varovaisempia haaveita.
Ehkä minäkin joskus.
Maikki! Eräs työryhmäläisemme sattui törmäämään blogitekstiisi, ja koin että halusin kommentoida sinulle. Ihanaa että olit katsomossa jakamassa meille niin eritysen kokemuksen, ensimmäisen esitysviikonlopun! Tekstisi kosketti minua kovasti.
VastaaPoistaToivon todella, että löydät ryhmän, jossa voit toteuttaa haaveesi. Uskalla, anna mennä! Marian mummon sanoin: "Saat sinä sukastasi piponkin tehdä, pääasia on että se lämmittää. Mutta minä aion vielä oppia lentämään!" Anna haaveillesi siivet ja lähde lentoon, jos mummo pystyy siihen niin pystyt sinäkin, me kaikki pystymme :)
Rakkautta, ja tsemppiä kaikkeen, olet tärkeä ja arvokas <3
Villaisen lämpöisin halauksin,
Eija Jalkanen, ohjaaja
sekä koko 12 kosketusta -työryhmä
Kiitos ihanasta ja rohkaisevasta kommentista! Halauksia teille kaikille ja iloa tuleviin esityksiin :)
Poista