Kesä alkaa olla virallisesti ohi, vaikka olenkin kyllä väittänyt sen loppuneen jo kolme viikkoa sitten. Mutta nyt se on ainakin oikeasti ohi. Illat viilenevät ja pimenevät, kohta saa taas turvautua villasukkiin ja lapasiin. Mietin myös sitä millaista tulee mainosten jakamisesta, kun se ihan varmasti täytyy tehdä pimeässä. Talvella toisinaan ehkä myös liukkaassa kelissä. Jos en kolaroi autoa varmemmin johonkin, niin todennäköisesti liukastun ja telon itseni.
Kahden viikon päästä tulee taas irtiotto arjesta. Sen pitäisi ehkä tuntua hyvälle, rentouttavalle. Viikko auringossa, meren äärellä. Lähinnä se ahdistaa, koska mitä kaikkea sen viikon aikana ehtiikään tapahtua koulussa ja sitten lomalta palattuani hukun kahta pahemmin kaikenlaiseen. Ei sitä pitäisi niin ajatella, mutta siltä se tuntuu.
Tavallaan minulla on kaikki ihan hyvin, tavallaan olen ihan rikki. Enkä minä tiedä kummasta kertoisin, kun ihmiset kysyvät että miten minulla menee. Menee miten menee ja siinähän se, menee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti