Kun me vihdoin saimme kaikki huonekalut uuteen asuntoon ja olohuoneen valmiiksi, minun sydämeni huokasi "koti". Koska siinä se oli, siinä hetkessä. En tiedä johtuiko se tutuista huonekaluista, joiden keskellä olen jo useamman vuoden elänyt. Vai johtuiko se kahdeksannesta kerroksesta. Tai ehkä siitä, että se tuttuakin tutumpi oli siinä vierellä rakentamassa ympärille kotia.
Enää ei haitannut tuulen ujellus, tai se täällä edelleen leijaileva kummallinen haju. Koska kuitenkin, sillä hetkellä, näytti kodille.
Ei vitsi, tulipa tämä jotenkin tosi oikeaan aikaan ja tuntui erityisen lohdulliselta: juuri tänään käytiin katsomassa tulevaa uutta kotia, jonka parkettia ei voikaan hioa ja seiniä ja keittiötä emme voi remontoida ennen, kun olemme myyneet nykyisen kotimme ja saaneet siitä rahat. Ei näyttänyt eikä tuntunut vielä miltään, mutta ehkä sitten, kun ne omat tavarat ja rakkaat ovat siellä.
VastaaPoistaAlussa kyllä lähes kaikkea tuli verrattua ja entisessä asunnossa kaikki tuntui olleen paremmin. Mutta pikku hiljaa ne asiat unohtuvat ja sitä tottuu elämään siinä missä sillä hetkellä on. Kotiutuminen vienee oman aikansa, mutta eiköhän se sielläkin ala kodilta tuntumaan :)
Poista