Minulle ne ovat niitä puolia, jotka tekevät kesästä hankalan.
Rutiinit katoavat, olo tuntuu irralliselle, tuntuu vaikealle pysähtyä ja ihan vain olla.
Kesässä on sellainen ajatus, että täytyisi kokea koko ajan niin paljon.
Koska kesä kestää vain hetken.
Sen ajattomuudessa piilottelee kiire ja valtavan suuri tunne kaiken väliaikaisuudesta.
Yhtäkkiä radiossa soi kappale, joka vie siltä istumalta lapsuuteen.
Niihin kesiin, kun vielä asui kotikotona, ja siskon kanssa touhuttiin yhdessä lämpiminä kesäpäivinä.
Siinä hetkessä viiltävä kaipaus jonnekin, ja silmiin nousevat kyyneleet.
Räpyttelen kyyneleet pois, koska en halua selittää sitä tunnetta kellekään.
Terapiassa yritän, mutta sanoja on vaikea löytää.
Tuntuu typerälle surra ajankulkua, sitä kun ei kuitenkaan voi pysäyttää.
Mutta sellainen loputon haikeus taitaa kuulua vakituisesti olotilojeni listaan.
Voi, samaistuin tähän tekstiin kovasti! Vaikea selittää tuota tunnetta, mutta uskon että tunnen samoin, tuo väliaikaisuuden haikeus on läsnä aina, mutta ehkä kesäisin eniten.
VastaaPoistaHei ihanaa, että kommentoit! Oon jotenkin aina ajatellu olevani tän tunteen kanssa niin yksin, kun sitä ei oikein ole edes osannut selittää. Uskon, että jotain samankaltaisuutta meidän tunteissa varmasti on, jos löysit tästä selostuksesta jotain samaistumispintaa.
Poista