Sinkkujen päivän herättämiä kysymyksiä?

Sinkkujen päivä on lähtöisin Kiinasta Nanjingin yliopistosta, jossa asuntolan miesopiskelijat päättivät järjestää sinkuille oman päivän. Sinkkujen päivä on protesti ystävänpäivälle ja siinä on tarkoitus juhlia yksilön voimaa. Tarjousten ideana on, että sinkut voisivat hemmotella itseään ja ostaa itselleen jonkin lahjan. 

Jostain syystä tämä kulutusjuhla on rantautunut myös Suomeen. Mutta ne kysymykset, joita tämä nyt sitten herättää.

Voiko parisuhteessa oleva hemmotella itseään sinkkujen päivänä?
No tietenkin voi, ketäpä se nyt kiinnostaa oletko sinkku vai et. Mutta henkilökohtaisesti koen sen erittäin hämmentävänä ajatuksena. Pitäisi ehkä unohtaa sitten se sinkkuus ja pohtia vain sitä, että miten haluaa hemmotella itseään ja seurata parhaita tarjouksia.

Bongasin eilen mainoskampanjan, joka mainosti seuraavanlaista sinkkujen päivän tarjousta: Kihla- ja vihkisormukset, ota kaksi maksa yksi. 
Sinkkujen päivänä, kihlasormustarjous? 

Käsittääkseni päivän tarkoitus oli nimenomaan olla sinkkujen päivä, sellaisten ihmisten päivä joilla ei ole parisuhdetta. Päivän tarkoitus ei liene se, että tuputetaan parisuhdetta niille sinkuille. Kihlasormusmainosta koristi myös, mikäpä muu kuin amor, joka ampui nuoliaan. 

Ymmärrän, että on haluttu käyttää hyödyksi yksi tarjouspäivä muiden sellaisten joukossa. Mutta kenelle tulee mieleen kehitellä vastaavanlainen mainoskampanja sinkkujen päiväksi. Onhan tämä toki myös kihlapäiväksi erinomainen, jos haluaa valita sen päivämäärän mukaan. Paljon ykkösiä yhteen päivään.

Tietäähän sen, että kaikki tässä maailmassa vinoutuu. Että jos järjestetään sinkkujen päivä, niin lopulta sillä ei ole mitään tekemistä sinkkuuden kanssa, vaan tärkeintä on että saadaan ihmiset ostamaan ja kuluttamaan mahdollisimman paljon huikeiden tarjousten avulla. Sen tietää ja silti sitä jaksaa aina hämmästellä, että miten kieroutuneella tavalla tämä maailma oikein pyörii.

Jos minä saisin päättää, niin sinkkujen päivä olisi ihan oikeasti sellainen voimapäivä sinkuille. Että sinkkuudessa ei ole mitään pahaa tai väärää, sekin voi olla valinta. Tänä päivänä pitäisi levittää tietoutta siitä, että nykyään yhä useampi saattaa ihan oikeasti valita sinkkuuden parisuhteen sijaan. Sinkkuus ei ole mikään kirous tai rangaistus. Sellaisia asioita pitäisi mielestäni tuoda esiin sinkkujen päivänä, eikä keskittyä keksimään parempia tarjouksia kuin muilla.

Erilaisia elämiä

Lähes kuukausi on saatu olla ihan vain kotona, kaksistaan. Ei pitkiä erossa olo aikoja tai toisen reissaamisia. Minä olen nauttinut, että on saatu elää arkea. Ja sitten se toinen on tylsistynyt ja tuskastunut, että on pitänyt olla pelkästään toimistolla. Ei ole päässyt kentälle, näkemään ihmisiä vaan on pitänyt tuijottaa paperikasoja.

Liian erilaisiako?

Eihän se tarkoita, että olisi minuun kyllästynyt, ei ollenkaan. Mutta niinkin minä voisin sen naisten aivoissani kääntää. Kyllästyy minun kanssani kaksin kotona, ei saa tyydytettyä kaikkea seikkailun haluaan. 

Eihän se sitä tarkoita, enhän minä ole yhtä kuin työt. Ja ensi viikolla se taas lähtee, pääsee pois toimistolta. Alkaa minun ikävä ja yksin nukutut yöt. Muistankohan minä edes enää, että miten niitä sellaisia eletään?

Elämä on kuolemista

Olen käyttänyt viimeiset viikot selviytymiseen, unohtanut itseni.

Nytkin pitäisi kirjoittaa sanoja jostakin, josta en saa yhtään kiinni.

Sehän on kuin elämäni lyhyesti tiivistettynä. 

Tämä päivä ei koskaan edes valjennut, ja nyt se jo alkaa hämärtää.

Melkoisen tasapaksua, elämä ja ajatuksenkulku.

Miten jaksaa enemmän syksyn harmaassa?

Ajattelin, että tällä lomaviikolla voisin kokeilla tehdä uusia ruokia, ehkä leipoakin jotain. Että lomalla olisi sellaiseen aikaa, kun koulun jälkeen sitä harvoin jaksaa. Mutta entäs sitten, kun ei jaksa lomallakaan?

Epäonnistunut olo, mihin on mennyt kaikki se aika, joka piti vapautua asioiden tekemiseen kun koulua ei ole. En tosiaan tiedä, mutta ainakaan en ole tehnyt niitä asioita joita ajattelin ja nyt on jo torstai.

Olen yrittänyt lukea tenttiin, ja aivoihin sattuu. Erehdyin katsomaan loman jälkeistä kouluelämää ja voin kertoa, että eipä olisi tosiaan kannattanut. Nyt sattuu niihin aivoihin vieläkin enemmän.

Kävinhän minä tällä viikolla elokuvissa katsomassa Mielensäpahoittajan ja tänään siskon kanssa synttärikahveilla. Ei kai sitä kokkaamista ja leipomistakaan kannata väkisin tehdä, jos se ei tunnu juuri tällä hetkellä sitten kuitenkaan juuri sille oikealle. Ehkä vielä joskus jaksan tehdä niitäkin asioita.

Olen vaipunut jonkinlaiseen syksyn harmauden vaippaan, enkä tiedä miten tämän kuplan voisi puhkaista. Miten jaksaisi saada ajatukset konkreettiseksi toiminnaksi, niin ettei kaikki suunnitelmat jäisi vain ilmaan leijuviksi ajatuksiksi? En tiedä, mutta jos te tiedätte, niin kertokaa.

Hej på dig

Pitäisi lukea ruotsin tenttiin, mutta miksi se ei ikinä silloin innosta kun pitäisi? 
Tänään paistoi aurinko, puissa on keltaiset lehdet, linnut ovat alkaneet tehdä matkaa etelään. On syksy, ja maailma täynnä uusia mahdollisuuksia.

Tänä syksynä minun piti opiskella venäjää, vaihdoin kansalaisopiston kurssit ja kaiken ns kivan siihen, että tekisin jotain hyödyllistä. Ja sitten peruin senkin venäjän kurssin. Ja nyt ei ole niitä kivojakaan kursseja ajanvietteenä. Tosin mainosten jakamisessa tuntuu olevan kurssia kerrakseen. 

Ehkä voisin kirjoittaa postauksen mainosjakajan tähtihetkistä, kun kerta kirjoitin kahvilatyöntekijänkin huippuhetkistä. Ehkäpä, ehkä.

Valoja ikkunan takana

Tuntuu, että olin jo ehtinyt unohtaa millaista se on, kun maailma ikkunan takana muuttuu pimeäksi. Alkoi hämärtää ja minä odotin, että milloin syttyvät katuvalot. Tuntuu, että siitä on niin kauan kun viimeksi meillä on ollut pimeys. Vaikka miksipä siitä olisi yhtään sen kauemmin kuin muinakaan vuosina.

On tullut pimeys, on tullut syksy. Hetken luulin jo hukkuvani syksyyn, niin kuin aina ennenkin. Sitten lensin hetkeksi aurinkoon ja tällä hetkellä on niin paljon helpompi hengittää. Siitäkin huolimatta, että maailma ikkunan takana on pimeä. 
Oikeastaan aika kaunis, kaikissa valoissaan.

Tarve olla aina ajoissa

Minulla on sisäänrakennettu tarve olla aina ajoissa ja pysyä aikataulussa. Koulujuttujen deadlinet on pyhiä ja lisäajan pyytäminen tehtävien tekemiseen on jonkinlaista utopiaa. Ja sitten minä lähdin kesken kouluviikon ulkomaille. En ollut paikalla silloin kun oli deadlinet. Jouduin jättämään tehtävien palautukset reissun jälkeiseen elämään. Eikä maailma edes kaatunut. Tai pysähtynyt. Tai loppunut. Ja tehtävätkin on nyt sitten tehty.

Tiedän, että pitäisi osata hieman hellittää. Että ei ne deadlinet ole oikeasti niin kiveen hakattuja, että ei kukaan opettaja oikeasti halua että niitä tehtäviä tehdään oman jaksamisen äärirajoilla. Mutta miten vaikeaa se voi olla myöntää, että ei ehkä pystykään määräajassa tekemään kaikkea, että resurssit ei vain riitä. Pitäisihän niiden nyt riittää, riittäähän ne kaikilla muillakin (ei muuten edes riitä, kaikilla muillakaan). 

Muistaisinkohan minä tästä eteenpäin, että jos tuntee hukkuvansa, niin silloin pitää uskaltaa pyytää lisäaikaa?