keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

Kiitos urhea mieleni

Kiitos sinulle, pieni urhea mieleni.
Siitä, että olet kannatellut.
Siitä, että olet jaksanut.

Kiitos, että olet muokkautunut.
Ja että olet oppinut uudenlaisia tapoja nähdä maailmaa.
Kiitos siitä positiivisesta vireestä, joka tuntuu olevan kuitenkin kaiken perusta.


Kiitollisena, minä.

maanantai 12. huhtikuuta 2021

Ehtimisen ja haluamisen ero

Että enkö minä ole ehtinyt matkustaa yksin, ennen parisuhdetta.
Että minäkö olisin, alle 22-vuotiaana, lähtenyt yksin reissaamaan maailmalle?
Pitkin eurooppaa olisin yksin matkustellut ja seikkaillut.

Luultavimmin en käyttäisi verbiä "ehtiä" tässä kohtaa. 
Siitähän se ei ole milläänlailla kiinni, olisihan sitä varmaan ehtinyt, 
jos olisi halunnut. 
Ja olenhan minä toki reissannutkin; ainakin kerran matkustin Kuusamoon ihan yksin.

Enemmänkin olisi varmasti ehtinyt, jos olisi luonteeltaan yhtään sellainen, että kaipaisi seikkailua ja muutosta. Janoaisi uusia kokemuksia ja maisemia.
Sellainenhan minä en ole, eikä minusta luultavimmin sellaista tule.
Ilman poikaystävän reissuseuraa en varmasti olisi tänä päivänäkään matkustanut niin paljoa maailmalla,
kuin mitä olemme yhdessä tehneet.

Välillä sitä hämmentyy, miten erilaisissa maailmoissa me ihmiset täällä elämmekään.
Miten erilaisia luonteita meillä on, erilaisia tapoja ymmärtää maailmaa.
Minulle ei yksin matkustaminen ja reissaaminen ole minkäänlainen pakollinen saavutus, joka jokaisen täytyisi elämässään kokea. 
Mutta jokaisella lienee ne omat rajansa.

perjantai 9. huhtikuuta 2021

Vielä se helpottaa

Viime päivinä olen toivonut,
että niinä synkimpinä hetkinä,
kun oikeasti selviydyin vain hetkestä toiseen,
eikä tulevaisuus näyttänyt kovin valoisalle,
että joku olisi silloin osannut kertoa miten paljon paremmaksi kaikki vielä muuttuu.

Että olisi ollut helpompi hengittää läpi kaikkien niiden synkkien hetkien,
että ei olisi tarvinnut pelätä hukkuvansa lopulta niihin olotiloihin,
että olisi uskaltanut tuntea rehellisesti jokaisen tunteen ja olisi voinut luottaa etteivät ne ole pysyviä.

Ehkä voin ajatella, 
että nyt minä ainakin sitten tiedän.
Jos vielä joskus vajoan synkempiin hetkiin,
voin luottaa siihen että sieltä pääsee myös pois.

Jos juuri sinulla on nyt vaikeaa,
niin usko ja luota,
että vielä se helpottaa.

keskiviikko 7. huhtikuuta 2021

Koska minä olen

Suuni on kirvelevillä haavoilla,
oksennan ulos vuosien aikana nieltyä pahaa oloa.
Jos kirvelevät haavat ovatkin pahoja sanoja,
jotka olen vuosien aikana niellyt. 

Kehoni on varastoinut niin paljon,
että joskus kai kaikelle sillekin on rajansa.
Ja kun raja tulee vastaan,
ei alas mene enää edes ruoka ja juoma.

Olen ollut hiljaa liian kauan,
piilottanut oman tahtoni,
piilottanut kiukkuni.

Suun kirvelevät haavat muistuttavat olemassaolostaan,
herättelevät aisteja.
Minunkin pitäisi muistuttaa ihmisiä olemassaolostani,
herätellä aisteja.

















Koska minä olen.

torstai 1. huhtikuuta 2021

Pienin askelin

Luottamus elämään,
siihen että se kantaa,
kasvaa hiljalleen.

Olen onnistunut tarkastelemaan tuntemuksia ulkopuolisena tarkkailijana,
en enää ole niin täysin niiden vietävissä.
Se on suuri askel elämässäni.

Vaikka edelleen tuntuukin pahalta huomata joutuvansa tietyistä tapahtumista epätasapainoon,
on tasapainon tavoittaminen joka kerta hieman helpompaa ja pienemmän vaivan takana,
tiedän että keinoja on.


Täytyy olla kiitollinen pienistäkin askelista eteenpäin,
ja osata antaa itselleen aikaa toipua kaikessa rauhassa.

sunnuntai 28. maaliskuuta 2021

Pysähdyksiä

Sanat, jotka pysäyttävät.
Nyrjäyttävät maailman hetkellisesti paikoiltaan.

Viimeksi kuulin ne syksyllä,
ne jäivät kaikumaan mieleen,
on kuollut, on kuollut. 

Nyt ne samat sanat ovat taas kaikuneet,
maailma on pysähtynyt,
toisilla enemmän,
toisilla vähemmän,
joillain ei ollenkaan. 


Se tekee sanattomaksi,
pysäyttää mielenliikkeet,
ja kuitenkin jonain päivänä,
se kohtaa jokaisen meistä.

tiistai 23. maaliskuuta 2021

Taitekohtia

Elämässäni on sellaisia taitekohtia,
joissa olisi voinut valita toisin,
ja elämällä olisi aivan eri suunta.

Ensimmäinen taitekohta, jonka selkeästi muistan.
Lukiossa, hyppytunti, mentiin kirjastoon koneelle.
Jos minä silloin olisin noussut ja juossut perään,
olisi tarinalle tullut ainakin toisenlainen kulku,
sitä en tiedä olisiko lopputulos siltikään eri.

Toinen selkeä taitekohta, viime syksy.
Siitä lähtien olen osannut kuunnella kroppaani paremmin.
Olen joogannut ja meditoinut lähes joka päivä,
olen oppinut kuulemaan milloin hermostoni menee ylivirittyneeseen tilaan,
ja minun pitäisi muistaa vain hengittää.

On olemassa suurempia taitekohtia,
joissa on pitänyt tehdä iso valinta.
Ja sitten on niitä pienempiä valintoja,
joilla ei ole niin suurta merkitystä kokonaisen elämän kulkuun.


Sellaisista taitekohdista ja valinnoista koostuu elämä.