Ollaan tietämättömiä

Avasin silmäni maailmaan, jossa minulla on oikeus olla tietämättä. Minä saan haahuilla, olla tuuliajolla, miettiä vaihtoehtoja tarttumatta kunnolla mihinkään.
Siinä maailmassa muilla on oikeus olla ymmärtämättä, miten niin minä en voi tietää. Että miten niin se voi olla niin hemmetin vaikeaa tarttua toimeen ja muuttaa ajatukset teoiksi.

En voi pakottaa muita näkemään miltä minusta oikeasti tuntuu, mutta riittää että itse tiedän ja tunnen itseni.
Juuri nyt minulla ei ole aavistustakaan millaisia asioita elämääni haluaisin, ja oikeastaan se tuntuu ihan hemmetin hyvältä.

Häitä ja vauvoja

Facebookia selaillessani tulin siihen tulokseen, että olen vääjäämättä tullut siihen ikään kun uutisvirtani täyttyy hääkuvista tai syntyneistä mukuloista.
Vähän täytyy miettiä, että miksi. Että onko ihan pakko olla jo siinä iässä, että eikö sitä kaikkea voisi lykätä vielä muutamalla vuodella. Olisi vaikka kuvia valmistujaisista tai uutisia omilleen muuttamisesta tai ajokortin saamisesta. Mutta että häitä ja vauvoja, en ole vielä valmis tähän.

Kun muiden elämä menee hurjaa vauhtia eteenpäin, niin minä...
...asun edelleen virallisesti porukoillani. Okei, olen kerran lähtenyt, mutta tehnyt tyylikkään paluumuuton. Enkä tiedä milloin seuraavan kerran pääsen täältä.
...en vieläkään tiedä mitä tehdä elämälläni, tai mihin suuntaan kulkea. Oli kai ihan ookoo olla tuuliajolla, kun oli jotain 17v.
...en osaisi edes kuvitella itseäni äidiksi, vaikka voisihan se ehkä kasvattaa ihmisenä ja vähentää kummallisia lapsellisuuksia omasta luonteesta.

Onko muilla kiire elää, vai olenko minä juminut paikoilleni?

Mieleni huokuu muutosta

Mieli on ihmeellinen asia. Monet kerrat olen kironnut sen päättämättömyyttä, sitä epätietoisuuden tunnetta joka minussa vallitsee. Ja sitten hiljalleen, aivan arvaamatta, se tekee päätöksiä. Kun mieleni päättää jotakin, yleensä se on ja pitää.

Pitäisikö tosiaan vain jaksaa olla kärsivällinen tulevaisuuden suunnitelmienkin suhteen. Antaa mielelleni aikaa makustella eri vaihtoehtoja ja hiljalleen kallistua johonkin ratkaisuun. Tiedän itse ettei sitä pysty vauhdittamaan, mutta maailma ympärillä tuntuu vaativan nopeampaa toimintaa.

Silti parhaita päätöksiä minulle itselleni ovat ne, jotka kypsyvät hiljalleen. Saisinko minä aikaa kypsytellä tulevaisuuttani, katsella kaikkea edelleen ihan rauhassa?

Maailma on meille avoin

Minä olen nähnyt niin paljon maailmaa, että sitä on edes melkein mahdotonta käsittää.

Minä, joka en joskus koskaan uskonut kykeneväni matkustamaan kotisuomea kauemmaksi.

 

Tukholma, Ruotsi

Olen nähnyt suuria kaupunkeja öisissä valaistuksissaan,

kuullut hotellihuoneeseen kuinka vielä kahdeltatoista yöllä Gröna Lundin laitteet saavat ihmiset kiljumaan.

 

Jönköping, Ruotsi

 Olen matkannut pitkin ruotsin suurimman järven rantoja,

kadehtinut maisemia joissa ihmiset siellä päin elävät.

Herännyt Ljungbyn aamuun ja ruotsalaisiin uutisiin,

radiossa soi silti tuttuakin tutumpi Álvaro Solerin Sofia.

 

Kööpenhamina, Tanska

Olen hämmästellyt kuinka saksassa ei vieläkään pärjää ilman käteistä,

ja juonut baarissa elämäni ensimmäisen gin tonicin.

Nähnyt Reeperbahnin autonikkunasta,

ja todennut etten ehkä oikeastaan halua vierailla siellä sen kummemmin.

 

Berliini, Saksa

Sain herätä kuudennen kerroksen sviitistä aurinkoiseen Berliinin aamuun,

ja siinä hetkessä mietin;

elämä on aika hyvä.

Tukholma-Jönköping-Ljungby-Malmö-Kööpenhamina-Hampuri-Berliini

Reilu viikko reissaamista takana.
Tutuksi tuli laivojen vessat, ruotsin ja saksan moottoritiet sekä huoltoasemat, hotellien aamupalat ja valkeat lakanat.
Ensin kahta sataa moottoritiellä ja seuraavassa hetkessä 15 minuuttia paikallaan ruuhkassa, jos auton rekisterikilvessä luki FIN oltiin sattumien ytimessä.

Viikko irrallaan arjesta ja vähän myös normaalista itsestä, olisin voinut viipyä vielä toisenkin.

Tulevaisuus kuin maalisotku valkoisella seinällä

Eilen tuli pohdittua elämää suurempia kysymyksiä, kuten luopuako harvinaisesta sukunimestään naimisiin mennessä vai pitääkö siitä kiinni kynsin ja hampain kauhistuttavan yhdysnimen varjolla. Vaikka sen minä olen kyllä päättänyt jo aikaa sitten, että yhdysnimeä en tahdo ottaa. Ehkä se on vanhanaikaista, mutta jotenkin yhteinen sukunimi tekee mielestäni perheen. Jos menee naimisiin, kaupan päälle vähän niin kuin kuuluu nimenvaihto. Toisaalta voihan sitä aina kokeilla onneaan, jos mies sattuisikin haluamaan harvinaisemman sukunimen.

Ollaan lähdössä reissuun sunnuntaina ja jotakin pitäisi matkalaukkuun saada pakattua. Luvassa on useampi yö laivassa, joka ei kuulu lemppariasioihini ja monia kilometrejä autossa istumista. Toisaalta myös aivan uusia maisemia ja varmasti paljon kuvaamisen arvoista nähtävää.

Reissussa menee reilu viikko ja sitten ainakin on jo ihan syksy. Eivätkä minun suunnitelmani näytä yhtään sen selkeämmiltä, ne tuntuvat olevan vain pelkkä maalisotku valkoisella seinällä.

Pitäisi on syksyn verbi

Pitäisi oppia ajattelemaan "minusta on vaikka mihin, minä pystyn kyllä".
Pitäisi päästä eteenpäin elämässä, saada töitä tai mennä kouluun.
Pitäisi taas tottua pimeyteen, sateeseen ja viileneviin iltoihin.

Ehkä lakata kynnet aurinkoisin värein, etsiä kaapin perältä ne vaatteet jotka ovat kesän levänneet, muistaa miten mukavaa voi olla pukeutua syksyyn.

Mutta vielä hetken meillä on kesä,  vapaus ja elämä pakattuna matkalaukkuihin.