On ihmisiä ja on unelmia, jokaisella omansa toteutettavanaan tai kannettavanaan.
Minä näen ihmisiä, minä kuulen toteutuvia ja sydämeen katkerana möykkynä hautautuneita unelmia.
Rakkauden hedelmiä, löytyneitä ikuisuuksia, matka-albumi täynnä kuvia.
Syntymättömiä lapsia, löytymättömiä rakkaita, toteutumattomia matkoja.
Minä olen unelmoinut, vuodesta toiseen, kuinka jonain päivänä haluan matkustaa Pariisiin.
En tiedä uskoinko minä koskaan sen unelman toteutuvan, uskoinko minä tosiaan jonakin päivänä näkeväni sen kaiken omin silmin. Käveleväni Pariisin katuja ja hengittäväni siellä olevaa ilmaa.
En ehkä uskonut, mutta nyt se kaikki on lähempänä toteutumistaan kuin vielä koskaan tähän mennessä.
Haluaisin nähdä ne kaikki siltaan ripustetut rakkauslukot ja mennä piknikille puistoon.
Haluaisin ottaa kuvan Eiffel-tornista ja jonain päivänä siitä kuvia nähdessäni muistella kuinka joskus olen itsekin sen juurella seisonut.
Tältäkö se tuntuu, kun unelmat eivät enää ole vain unelmia?
<3
VastaaPoista<3 !!
Poista