Ruoanlaitto on nykyään muuttunut suorastaan naurettavan helpoksi. Herkullista ja terveellistä ruokaa on nykyään nopea ja helppo valmistaa, ilman että tarvitsee ostaa valmisruokia mikrossa lämmitettäväksi.
On mahdollista tehdä lettuja lisäämällä vain neste valmiin jauhosekoituksen joukkoon. Tai sitten on monia erilaisia pataruokia joihin lisätään vain jauheliha.
Kokeilin tänään ensimmäistä kertaa lasagnea, johon tarvitsi lisätä vain jauheliha. Pakkauksessa oli kastikeseos ja lasagnelevyt valmiina. Olihan se hyvää, ja ehkä myös nopeampi valmistaa kuin lasagne johon olisi pitänyt itse keittää juustokastike ja jauhelihakastike. En silti laske tuollaisten ruokien tekoa ruoanlaitoksi. Senhän osaisi tehdä ihan kuka vain. En tunne varsinaisesti laittaneeni ruokaa, jos ainoa tehtäväni on lisätä vain jauheliha.
En ole itse kovinkaan taitava maustamaan ruokia, joten onhan se kätevää että jopa minä "osaan" tehdä maukasta ruokaa tuosta noin vain. Silti arvostaisin itseäni ruoanlaittajana enemmän, jos tekisin ihan kaiken alusta asti itse.
Onhan se toki kätevää tässä kiireisessä maailmassa, että on nopeampiakin tapoja tehdä terveellistä ruokaa. Ja ehkä minä vielä joskus teen lasagnea, johon keitän kaikki kastikkeet ihan itse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti