Sieluni nauraa onnesta

Pitkästä aikaa viikko erossa toisistamme. Ikävä ei ole kasvanut yhtä suureksi ja raastavaksi, kuin mitä sillä oli tapana ennen tehdä. Ainakin toistaiseksi se vain jäytää hiljaisesti, ja saa huulille hymyn kun mietin miten tänään taas näemme.

Viikon aikana olen kuvannut syksyä ja sen eri olomuotoja. Olen lukenut kirjoja ja opiskellut, palauttanut mieleeni saksan kielen saloja. Olen käynyt päivisin koulussa ja iltaisin ihmetellyt ajan kulua yksikseni.

Mutta tänään me jälleen näemme, niin monen päivän jälkeen. Ja ihan vain pelkkä ajatus siitä saa minun sieluni nauramaan onnesta.