tiistai 9. marraskuuta 2021

Herkän unimaailma

Öisin näen unia, joissa epäröimme suhdettamme.
Päivisin kaikki on niin ihanan tuttua ja turvallista.

Jostain syystä olen kai sitten epävarma, 
en ehkä edes oikeasti meistä tai mihinkään meihin liittyvästä,
kenties vain itsestäni suhteessa elämään,
mutta nukkuessani alitajunta käsittelee asiaa täysin mielivaltaisin tavoin.

Sinä valikoit minun ja muiden naisien välillä,
vertailet vaihtoehtoja,
mietit josko vaihtaisit minut toiseen.

Aamuisin herätessä unien jättämä ahdistus asuu minussa vielä,
se varjostaa mieltäni jossain tiedon rajamailla,
vaikka toki tiedän ettei sille ole mitään todellista tarvetta.



Herkkyyteni tekee unimaailmastani rikkaan,
aina en kuitenkaan tiedä onko se niin hyvä asia.

torstai 4. marraskuuta 2021

Hosun ja väsyn

Huomaan olevani väsynyt.
Uneni eivät oikeastaan ole pelottavia, mutta ne ovat olleet ihmeen levottomia.
Jonkinlainen ahdistuksen ilmapiiri ympäröi unieni maailmaa.

Olen saanut hermostoni rauhoittumaan, lakkaamatta päällä olevan taistele ja pakene reaktion katoamaan. Siinä mielessä voin olla rauhassa, paikallani, ihan vain olla. Eikä se pelota. 

Mutta jotenkin. Ajatukseni juoksevat tulevassa. On opinnäyteseminaari ja sitten harkkapaikan löytäminen. Pitäisi valmistua ja sitten voisi pitää valmistujaiset. Haluaisin jo juhlia, mutta sitten kuitenkin käytän päiväni tuijottamalla wordia ja erinäisiä tiedostoja liittyen oppariin.

Totean olevani väsynyt, mutta en tiedä miten sitten voisin saada tarpeeksi lepoa. Miten laitetaan aivot pois päältä. Miten ajatellaan vain tätä hetkeä, eikä kaikkia niitä tuhansia asioita tulevaisuudessa. Miten hidastetaan, kun ajatukset ovat niin vauhdikkaita.

Luulin eläväni melko hidastunutta elämää. Rauhallistakin. Kehoni on eri mieltä ja nyt yritän selvittää miksi ja miten. Jos jotain olen oppinut, niin kuuntelemaan kehoani. 

Nyt kysyn siltä: mihin on niin kamalan kiire koko ajan?



keskiviikko 3. marraskuuta 2021

Juokseva mieli

Pysähtyminen on vaikeaa,
vaikka fyysisesti olen tässä,
henkisesti todella en.

Olen ajatuksineni aina jossakin muualla,
kaukana,
ehkä enemmän tulevassa kuin menneessä.

Pakenenko jotakin,
tästä hetkestä,
jos en uskalla kohdata itseäni.

Meditaatiostakin uhkaa tulla suoritus,
tehtävä muiden joukossa,
eikä sellainen hetki kun olen läsnä.

Loppujen lopuksi,
olen aika väsynyt,
ja kyllästynyt juoksemaan mieleni perässä.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Tasapaino sisälläni

Sisälläni asiat alkavat asettua tasapainoon.
Vaakakupissa painaa lähes yhtä paljon negatiivinen kuin positiivinenkin.
Ne alkavat olla tasapainossa.
Pian positiiviset ajatukset ja tuntemukset painavat enemmän,
ne tulevatkin ensin.
Negatiivinen ja pelottava jää jonnekin taustalle.

Siltä minusta ainakin alkaa tuntua. 
Ja se tuntuu ihan äärettömän hyvälle.
Hiljalleen se tasaantuu,
ja hyvä ottaa itselleen yhä suuremman tilan,
palautuu entiselle paikalleen.

torstai 14. lokakuuta 2021

Ehkä uskallan sittenkin tuntea

Huomaan ettei tuntemukset enää rönsyile yli ääriviivojen.
Tunnen kuinka sydän hakkaa rinnassa, tuhatta ja sataa, mutta ei poukkoile yli äyräidensä.
Vatsassa kipristää, mutta antaa vain kipristää, se pysyy rajojensa sisällä.
Hartioissa kihelmöi, mutta se ei muutu holtittomaksi tärinäksi tai vapinaksi. 
Se vain kihelmöi, väreilee.

Ehkä en sittenkään tarvitse enää pelätä niin paljon tuntemista.
Tuntemukset pysyivät oman kokoisinaan, eivät kasvaneet järjettömiin mittoihin.


Minä olin suurempi kuin ne,
ja hengitin.

tiistai 12. lokakuuta 2021

Toivon etten tuntisi

Elän näitä tuntemuksia läpi, 
yhä uudelleen.
Vatsanpohjasta kipristää, kurkusta kuristaa,
ja levottomuus kihelmöi hartioissa.

Tiedän, että selviän tuntemusten kanssa.
Mutta se tietoisuus ei auta poistamaan niitä tuntemuksia.
Tiedostan, että tuntemuksia ei pitäisi paeta tai yrittää työntää pois.
Silti se on ensimmäinen ajatus ja reaktio.

Yhä uudestaan,
toivon etten tuntisi.
Yhä uudelleen sanon itselleni,
että ei auta kuin tuntea.


En voi muuta kuin mennä tämän läpi,
yhä uudelleen ja uudelleen.
Hyväksyä tuntemukset, nimetä ne,
ja elää hetken kerrallaan.

tiistai 28. syyskuuta 2021

Piileekö sumussa pelko vai lohtu?

Onko ulkona kaiken ympärilleen kietonut tiukka sumu lohdullinen vai pelottava?
Antaako se suojan katseilta vai tuoko se mukanaan tunteen hukkumisesta.
Kun ei näe kunnolla, eikä sumua voi huitoa pois tahdonvoimalla.
Täytyy vain odottaa sen hälvenemistä. 

Mutta voisiko se tuoda myös mukanaan suojaa?
Voisiko sen seassa huoletta olla sellainen kuin on, kadota katseilta sen kaiken harmauden keskellä. 
Keskittyä vain itseensä, kun maailma ympärillä ei ole näkyvissä.
Kääntyä hieman sisään ja kuunnella ihan vain itseään.