En voi juurikaan väittää nauttivani puolituttujen kanssa jutustelusta ja siitä iänikuisesta "mitäs kuuluu?" kysymyksestä. En osaa vastata aina edes niille läheisimmille, ja toisaalta ei kukaan puolituttu halua oikeasti kuulla.
Silti joka ikinen kerta kun päästän suustani sen "ihan hyvää" latteuden, voin oikeasti pahoin. Ei minulle kuulu ihan hyvää. Entä jos joskus kertoisin mitä minulle oikeasti kuuluu?
Olen nyt ollut kohta kolme kuukautta työttömänä. Alan olla kurkkuani myöten täynnä yksinoloa ja päiviä ilman rytmiä. Olen väsynyt siihen etten vieläkään tiedä mitä haluaisin tehdä ja sen takia jatkan päämäärätöntä haahuiluani. Olen kyllästynyt selittelemään sitä miksi en halua työllistyä alalle, jota olen opiskellut. Olen käynyt ammatinvalintapsykologilla ja todennut ammatinvalintatestit huonoiksi. Kyllä olen luova, mutta ei en halua ehkä silti käyttää sitä työssäni.
On minun elämässäni silti myös ihan kivojakin asioita. Tykkään edelleen kuvata ja aikaakin minulla siihen löytyy. Mielessäni pyörii nytkin muutamia kuvausideoita, joista toisen voisin toteuttaa vaikka heti. Ellei silmässäni sattuisi edelleen olemaan finni. Tykkään kirjoittaa, ja jos suinkin vain osaisin paremmin englantia tai saksaa voisi minusta ihan hyvin tulla kääntäjä.
Ei minulle ei kuulu "ihan hyvää", oikeasti minulle kuuluu kaikkea mahdollista siltä ja väliltä. Silti todennäköisesti seuraavankin kerran tarjoan tuota ihan samaa vastausta, kun puolituttu esittää sen huolettoman kysymyksen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti