Kun toinen reissaa, ja minä jään

Oltiin tapailtu poikaystäväni kanssa noin neljä kuukautta, kun hän päätti vaihtaa työpaikkaa. Ensimmäisen kerran kun kuulin ajatuksesta ettei oltaisikaan koko aikaa yhdessä, ja että toinen haluaa työn joka vie hänet toisinaan pois luotani, tunsin oloni hylätyksi. Silti toivon, että jos olisin sanonut ehdottoman ein, olisi poikaystäväni ymmärtänyt heittää minut pihalle ja seurannut unelmiaan.

Tiesin jo silloin, että tästä ei tule helppoa mutta uskoin sen silti olevan mahdollista. Toisinaan on vaikeaa, kun toinen on viikot reissussa ja yhteinen aika rajoittuu viikonloppuun. Siitäkin ajasta poikaystäväni ymmärrettävästi haluaa viettää aikaansa kotonaan ja ystäviensä kanssa, vaikka kovin mieluusti omisinkin hänet vain itselleni monen erossa vietetyn päivän jälkeen.

Onneksi olen ymmärtänyt kuinka paljon puhelimessa puhuminen helpottaa erossa oloa. Vaikka toista ei joka päivä näekään, voi silti kertoa ne päivän tapahtumat jotka yleensä tulee juteltua iltaisin. Kun kuulee toisen äänen joka päivä, ei pääse vieraantumaan niin kovin kauas kuin mitä pelkkien tekstiviestien varassa ainakin itselle helposti käy.

Ymmärrän, että vaihtoehtoni ovat joko oppia kestämään erossa oloa ja sen mukanaan tuomia negatiivisia tunteita tai sitten meidän tiemme eroavat. Olen mielestäni löytänyt jotakin sellaista, jonka eteen haluan tehdä töitä. Olen löytänyt ihmisen, jonka todella haluan pitää elämässäni. Ja siksi tiedän myös sen, että vaikka erossa olo olisikin toisinaan ihan paskaa, me selviämme siitä.