Eilen mietin, että en pelkää arkea. Että ei elämän tarvitse aina olla juhlaa, ollakseen hyvää. Mutta kyllähän se silti aina vähän aiheuttaa ahdistusta ja kummastusta palata takaisin täällä vallitseviin kuvioihin.
Yhtäkkiä ei ollakaan yhdessä, toinen siellä ja toinen täällä. Ja koska on kesä, ei minulla edes ole arkea johon palata. Toisin kuin sillä toisella. Olen minä silti yrittänyt keksiä itselleni arkea, pitää itseni kiinni normaalissa elämässä.
Kävin syömässä uunimakkaraa ja juomassa sitä surullisen kuuluisaa pahaa kahvia. Olihan siinä sellaista vuoden aikana arjeksi muodostuneen elämän tuntua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti