Joskus ikävöin niitä aikoja,
kun kirjoitin sanoja peräkkäin,
ja ne muodostivat omanlaisiaan tarinoita,
kertoen paljon mutta samalla jättäen paljon kysymyksiä.
Enkä tiedä osaanko enää kirjoittaa sillälailla.
Sanat, joita kirjoitan, ovat nykyään enemmän totta.
Ne kertovat paljon, ehkä liikaakin.
En oikeasti haluaisi aina paljastaa ihan kaikkea ja sitten,
jätän kokonaan kirjoittamatta.
Tästä päivästä sanoisin;
maailma on puhdistunut, päivän jatkuneen vesisateen jäljiltä.
Olen tuntenut huonommuutta ja ärsyyntymistä, stressannut edelleen unissani jo tehdyistä ruotsin tenteistä.
Odotan tulevaa ja sitten kuitenkaan en, koska oikeasti se ehkä vähän pelottaa.
Haluaisin myös kysyä siitä, mitä on nähtävissä tulevassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti