Kirjoitin eilen SciFestista, kuitenkaan sitten avaamatta oikeastaan yhtään sitä mikä hemmetti edes on SciFest. Se kun ei ehkä kaikille sano noin sanana yhtään mitään. Siihen on kuitenkin syynsä. Olen oikeastaan niin täynnä SciFestia, sanana ja muutenkin, että en jaksa kirjoittaa siitä yhtään sen enempää. En jaksa avata sitä sanaa, selittää sen takaisia koukeroita. Se vain on ja huomenna se on täällä.
Toisinaan se on vähän jopa harmi, että ei jaksa enää kertoa elämänsä asioista muille. Kun sitä itse on päivät tekemisissä niiden kanssa, on toisinaan äärettömän raskasta selittää kavereille, tai vaikka sitten miehelle, että mitä siellä kouluelämässä tällä hetkellä tapahtuu. Joskus toivoisi, että kaiken voisi kuitata yhdellä sanalla ja toinen tietäisi heti, että missä mennään. Valitettavasti ainoat ihmiset, joille kaiken voisi niin helposti kertoa, on ne joiden kanssa opiskelee.
Ehkä vielä joskus ajatuksensa voi lähettää toiselle telepaattisesti, ja silloin ei enää tarvitse selittää mitään. Toinen voi sitten sieltä ajatuksista lukea, että miten se elämä juuri tällä hetkellä kohtelee.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti