Jos vain toivon, oikein kovasti, että se katoaisi ja menisi pois, en muista nauttia elämästä tässä ja nyt.
Koska sitä se nyt silti on, tässä ja nyt, elämääni.
Tuntuu pahalta ajatella kaikkia niitä hetkiä, jotka hukkaan ahdistukseni takia. Mutta samalla en kuitenkaan haluaisi tuntea niin.
Ei ne ole hukattuja, ne on vain eri tavalla elettyjä. Erilaisten tunteiden sävyttämiä.
Ehkä ne ovat matka kohti syvempää ymmärrystä.
Mutta missään tapauksessa ne eivät ole menetettyjä hetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti