Mutta niin helppoahan se ei ole, tietenkään. Vaikka käynkin terapiassa, ei ole terapeutin vastuulla tehdä elämästäni jotenkin parempaa. Silti, yhä ja edelleen, se jää omalle vastuulle.
Miten suhtaudun olotilaani, vastoinkäymisiin, elämään. Toivon, että voisin suhtautua positiivisemmin. Ihan kaikkeen. Koska viime aikoina on positiivisuus ollut jossakin kaukana. Lähtökohtaisesti pelkään sitä kaikkein pahinta vaihtoehtoa loputtomasti. Ei kai se ihme, jos olo on synkkä.
Vaikka elämä ja asiat eivät tunnukaan olevan kuin ennen, silti ne voivat olla ihan hyvin juuri tässä hetkessä. Koska ei minulla oikeastaan ole mitään hätää, tässä ja nyt.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti