Ei se onneksi ole ikuisuus.
Siinä on minun lohdutukseni,
sanat joihin turvaan.
Sanat, joihin ihan oikeasti haluan uskoa.
Mutta on hetkiä kun tunne on todellinen,
niin äärettömän vallitseva ja oikeantuntuinen,
että en tiedä miten voisin uskoa järjenääneen.
Silti minulla vielä on sellainen,
järjenääni joka huutaa lujaa,
jopa kaiken sen epätodellisen todellisuuden ylitse.
Se huutaa ja haluaa uskoa,
että ikuisuuteen ei tämäkään tunne pysty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti